Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole sykähtävin sydämin useasti ihaillut synnyinmaansa somia näköaloja! Kas tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa; kaikki on siinä jylhää, mutta sentään sopusointuista ja silmää miellyttävää, somaa. Käy vähä matkaa metsän halki, tulet ehkä kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä, ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmisasunnoita. Etäällä järven toisella puolella siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla. Tällaisia näköaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen nientä, vaan erittäinkin Savo on niistä rikas.

Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli. Kauniina kesäiltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinertävillä salmilla keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa nientä kohden, jonka keskisellä mäellä juuri luontoa ihailet. Samalla niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille on luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin Kuopiolaisilla Puijon mäki on.

104. Suomi kaunis.

On Suomi kaunis, kun tyyn' on ilta
ja laulu rastahan laaksoss' soi
ja päivä laskeva taivahilta
viel' laakson lehtoja purpuroi!

Ja päivän noustess' on kaunis Suomi,
kun koski soittavi kanneltaan
ja nurmi kukkii ja rannan tuomi
kun hurmaa mun sulotuoksullaan.

Ja kaunis Suomi on silmäellä,
kun taivas suo valonlahjojaan
ja kirkas kuu, kuni äiti hellä,
luo katsehen joka nukkuvaan.

Mut Suomi kuiten on kaunihimpi,
kun aate kansoa innostaa
ja joka mies, joka ainut impi
sen eestä itsensä uhrajaa.

105. Uudenmaan saaristossa.

— "No maisteri!" sanoi minulle isäntäni, jonka luokse olin muuttanut kesäksi Uudenmaan saaristoon. "Lähdettekö tänään verkonlaskentaan?"

— "Lähden mielellänikin", vastasin minä, "sillä tämä rantanuotan veto alkaa käydä hyvin yksipuoliseksi."