"Hänelle sitten kyllä koetettiin tuota salaisuutta selvittää, mutta se kävi sittenkin hänen ymmärryksensä yli. Taikakaluksi luuli hän tuota lastua ja kantoi sitä jonkun aikaa kaulassaan."
"Kylläpä oli tuhma", sanoi Lauri.
"Ehkäpä mekin olisimme olleet yhtä tuhmia hänen sivistysasteellaan", sanoi Antti setä.
2.
Seuraavana päivänä istuivat Antti-setä ja Lauri jälleen onkimassa. Lauri kertoi:
"Olin pari viikkoa takaperin isän kanssa kaupungissa. Päätin tällä kertaa viimeinkin päästä erääseen paikkaan, johon jo kauan olin halunnut. Olin nimittäin monasti itsekseni aprikoinut, miten oikeastaan kirjat ja sanomalehdet syntyvät. Kotona ei sitä kukaan osannut oikein minulle selvittää. Mutta nyt piti minun saada siitä selvä, minun piti päästä kirjapainoon. Isä sen viimein lupasikin; eräs hänen tuttavistaan vei minut sinne. — Siellä minä sitten näin, kuinka latojat latoivat irtonaiset metallikirjaimet vieretysten sanoiksi, riveiksi ja kokonaisiksi sivuiksi. Näin vielä, kuinka nuo ladotut sivut pantiin painokoneeseen ja kuinka ne tuon koneen avulla ensin mustattiin ja sitten peitettiin paperilla, joka painettiin niitä vasten niin tiukkaan, että nuo mustatut metallikirjaimet jättivät siihen kuvansa. Näin, kuinka tällä tavalla saatiin lyhyessä ajassa sadottain jäljennöksiä tuosta latomuksesta. Ymmärsin nyt, kuinka voidaan saada tuhansia arkkeja painetuksi, kun kerran yksi arkki on noilla metallikirjaimilla ladottu, ja kuinka samaa kirjaa voidaan helposti painaa monta tuhatta kappaletta. Mutta sanokaapas, setä, joko vanhassa Egyptissäkin tunnettiin kirjapaino."
"Ei toki", vastasi Antti-setä, "ei sitä tunnettu Egyptissä, eipä muinaisessa Kreikassa eikä Roomassakaan, vaikka näissä maissa oli hyvin rikas kirjallisuus. Kaikki kirjat siellä kirjoitettiin käsin. Ja niinpä tehtiin vielä kauan jälkeenpäinkin. Sillä kirjapaino keksittiin vasta noin neljäsataa viisikymmentä vuotta takaperin."
"Kertokaa, setä, jotakin sen keksimisestä!"
"Niinkuin jo mainitsin, kirjoitettiin kaikki kirjat sitä ennen käsin. Jos tahdottiin jostakin kirjasta useampia kappaleita, palkattiin suuri lukumäärä kirjureita, sekä lukija, jonka sanelemisen mukaan kirjurit kirjoittivat. Näin saatiin samaa kirjaa joku satamäärä kappaletta valmiiksi. Mutta mitä se riitti miljoonille ihmisille! Senpätähden kirjat vanhaan aikaan olivatkin hyvin harvinaisia ja kalliita. Ainoastaan rikkaat pystyivät niitä itselleen hankkimaan. Raamatusta esimerkiksi maksettiin noin 2,500 Suomen markkaa, Ymmärrettävää on, että näin ollen enemmistö ihmisistä oli suuressa tiedottomuudessa. Mutta kirjojen tarve tuli yhä suuremmaksi, ja mietittiin helpompia keinoja niiden monistelemiseen. Ikäänkuin ensimäisenä ituna kirjapainon keksintöön on pidettävä puunleikkaustaitoa. Keksittiin näet, että kuvia kävi helposti monisteleminen. Kuva ensin leikattiin laudalle sillä tavalla, että se tuli olemaan korkeammalla laudan muuta pintaa. Jos kuvat sitten siveltiin värillä ja paperi pantiin sen päälle, syntyi tähän vastaava kuva. Sillä tavalla väriä ja paperia uusimalla, saattoi valmistaa kuinka monta samallaista kuvaa tahansa. Pian johduttiin tästä leikkaamaan kirjoituksiakin puuhun ja niitä samalla tavalla monistelemaan. Mutta kovin suuritöinen oli isompien kirjain monisteleminen sillä tavalla, koska oli jokaista kirjan sivua varten leikattava eri lautansa. Ilmestyi viimein mies, joka nerollansa keksi vapautuksen tästä vaivaloisesta työstä ja kerrassaan aukasi tien kirjallisuuden levenemiselle ja siten samalla kaikelle henkiselle kehitykselle ihmiskunnassa. Se mies oli saksalainen Johan Gutenberg, kotoisin Mainz'in kaupungista.
"Kun kirjoituksen leikkaaminen puuhun vaati paljon aikaa ja vaivaa, heräsi näet Gutenbergissä ajatus laatia irtonaisia kirjaimia, joita saattoi latoa toistensa viereen sanoiksi, lauseiksi, sivuiksi ja siten kokonaiseksi kirjaksikin sekä, kirjan valmistuttua, purkaa ne jälleen irti toisia kirjoja varten. Tässä ajatuksessa juuri piili Gutenberg'in keksinnön ydin ja ponsi. Yritys onnistui, ja suuri keksintö oli siten tehty.