Jo poikasena hän alkoi tekemään havaintoja elämästä ja yhteiskunnasta, ja jo nuorena hänellä oli niissä asioissa vakaumus, jolle hän uskollisena pysyi koko elämänsä ajan. "Ihmisestä tulee kurja, julma raakalainen, ihmissyöjä tai korkeasti sivistynyt ja hyvä olento riippuen niistä olosuhteista joiden alaiseksi hän syntyessään joutuu". Se oli hänen elämänkäsityksensä juuri. Rohkeasti hän teki väitöksensä. "Ihmisluonne on alkuperältään hyvä ja sitä voidaan harjoittaa, kasvattaa ja muodostaa syntymästä alkaen sillä tavoin että kaikkien lopulta on tultava sopusointuisiksi, hyviksi, viisaiksi, terveiksi ja onnellisiksi. — — — Ihmisluonteen muodostavat häntä ympäröivät olosuhteet, eikä hän siis ole sovelias enemmän ylistykselle kuin moitteellekaan, ja jokainen yleisluonne voidaan maailmalle lähettää joko hyvänä tai pahana käyttäen keinoja jotka suureksi osaksi ovat inhimillisten hallitusten käytettävissä".
Jo tällöin siis Owen viittaa hallituksella olevan velvollisuuksia joita ei vielä oltu velvollisuuksiksi tunnustettu. Yhteiskunnan oma syy oli että sen jäsenissä oli huonoja luonteita, yhteiskunnan itsensä oli parannettava olosuhteet, jotka ihmisistä loivat huonoja luonteita. Mutta hän ei pysähtynyt vielä tähän. Owen käsitti että kaikki elämän ilmiöt olivat siksi riippuvaisia toisistaan että jos johonkin niistä koskee, täytyy kaikkia järkäyttää. Ja pysyen uskollisena omalle vakaumukselleen hän rohkeasti tuomitsi "kaikenlaisen uskonnon jota tähän asti on ihmiselle opetettu". Sen hän teki aikana jolloin hän itsekin uskoi olevansa sivistyneen maailman huomatuin henkilö ja "vaikutusvaltaisin brittiläisen kabinetin ja hallituksen enemmistössä".
Ja se lie ollut totta. Suuri loordi ja herttuajoukko oli hänen kannattajaväkeänsä Englannissa ja ulkomaitten ruhtinaatkin hänelle armoansa tuhlailivat. Venäjän perintöruhtinas Nikolai kävi hänen luonansa pestailemassa häntä Venäjälle ja Preussin kuningas hänelle kirjoitti korkean omakätisen kirjeen jossa selitti antaneensa ministerilleen käskyn panna Owenin periaatteet käytäntöön Preussin kasvatuslaitoksessa. Se armo ja suosio oli kuitenkin väliaikaista laatua. Owenin uskonnon tuomio vei kirkkoruhtinailta kaiken halun ja innostuksen, ja kun huomattiin että Owen tavoitteli halvan työjuhtajoukon kohottamista korkeitten herrojen tasalle itse käytännöllisessä elämässä eikä vain teoriassa, tuli näitten korkeitten herrojenkin innostus nolatuksi kylmäkiskoisuudeksi.
Jo 19 vuotiaana Owen pääsi erään Manchesterin kehruutehtaan johtajaksi, ja tehtaan isäntä teki hänen kanssaan kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan Owenin kolmen vuoden kuluttua oli määrä päästä hänen liiketoverikseen. Tällöin hän jo alotti ihanteittensa käytännöllistä toteuttamista toivoen voivansa ne päättää, kun oli palkkakautensa kuluttua saava enemmän sanomista. Isännän ahneus hänen aikeensa kuitenkin katkasi. Tämä oli nimittäin saanut sivulta päin toisen tarjouksen ja halusi rikkoa Owenin kanssa tekemänsä sopimuksen vissistä korvaussummasta. Owen silloin poltti sopimuksensa eikä suostunut enää rupeamaan tehtaan palvelukseenkaan, vaikka hän itse olisi saanut palkkaetunsa määrätä.
Vuonna 1800 Owen lopulta tapasi sopivan koekentän ihanteilleen. Muutamain liiketuttavainsa kanssa hän tällöin nimittäin osti New Lanarkin puuvillatehtaat joita hän itse ryhtyi johtamaan. Tehtaissa työskenteli tällöin noin 2,500 ihmistä jotka perheineen asuivat ympäröivässä tehdaskylässä. Koko paikkakunta oli luonteenomainen näyte sen ajan tehdasliikkeestä. Työväestöön kuului noin 500 lapsukaista, jotka oli sinne tuotettu Edinburgin "armeliaisuuslaitoksista". Suuri kasarmimainen lato oli heidän asuntonaan, ja lasten ikä oli kuudesta vuodesta ylöspäin sekä työaika kello kuudesta aamulla seitsemään illalla. Luonnollinen seuraus tästä oli että lapset kaikki olivat näivettyneitä kääpiöitä, ne nimittäin jotka jaksoivat jonkunkaan vuoden tätä kidutusta kestää aikaiseen hautaan sortumatta. Työ oli yleensä kovaa ja palkat pienet, ja siksi täyskasvuinen työväestö oli yhteiskunnan hylkyjoukkoa. Koko kylä oli sentakia siivotonta ja asukkaat raakoja. Juoppous, murhat, varkaudet ja haureus olivat elämän pääpiirteitä, ja asukkaat kaikki velassa kapakoitsijoille ja kauppiaille.
Owenilla oli alusta pitäen valta panna toimeen sellaisia uudistuksia joita hän sopivina piti, ja heti hän ryhtyi innokkaasti kyläkuntaa parantamaan joka puolelta. Hän perusti ensiksi kauppapuoteja joissa kyläläisille tarpeita myytiin kustannushintoihin ja siten pakotti entiset nylkykauppiaat, jotka ala-arvoista tavaraa olivat myyneet tavattomilla hinnoilla, sulkemaan kauppansa. Kapakat ajettiin kylän laiteille, kadut puhdistettiin ja kunnollisia asuntoja rakennettiin entisten hökkeleitten tilalle. Entisen omistajan tekemä sopimus Edinburgin "armeliaisuuslaitosten" kanssa, jonka mukaan sieltä orpolapsia kuljetettiin tehdastyöhön, rikottiin ja lasten työ lopetettiin kokonaan. Sen sijaan perustettiin lapsille koulu ja kaikkia opinhaluisia autettiin auliisti. Ankarat rangaistusmääräykset työväestöltä poistettiin, työaikaa lyhennettiin ja palkkaa korotettiin.
Aivan luonnollista oli ettei näitä parannuksia saatu toimeen, ennenkuin oli hankaloita vastuksia voitettu. Niistä hankalimmat olivat työväestön oma epäluulo ja eri osastonjohtajain vastustus. Kidutettu työväestö ei voinut ymmärtää että nylkeväin isäntien joukossa ainoatakaan saattoi olla sellaista joka heidän etujansa vapaaehtoisesti tahtoisi valvoa. Siksi he Owenin kaikkia parannuksia epäillen katselivat odottaen jokaisen sellaisen takana piilevän uuden nylkemis- ja kidutuskeinon. Ja työnjohtajat taasen pitivät Owenia rikkiviisaana hohkona jonka järjettömyyksiltä he omaa työosastoansa koettivat suojella niin paljon kuin suinkin. Owenin oli senvuoksi turvautuminen vain omaan itseensä ja tavattomalla tarmollaan hän sai suuria aikaan.
Kun vuonna 1806 Yhdysvallat kielsivät puuvillan raaka-aineen viennin, täytyi Englannin puuvillatehtaitten lopettaa toimintansa; tuhannet tällöin menettivät elinehtonsa ja saivat nälkää nähden käydä työn etsinnässä. New Lanarkissa ei kuitenkaan puutetta ollut, sillä neljä kuukautta kestävän työttömyyden aikana Owen maksoi työväestölle täyden palkan, vaikka tehtaat kaikki seisoivat. Tätä erinomaista jalomielisyyttä ei työväestö enää voinut epäillä, vaan se tästä lähin alkoi uskoa Owenin vilpittömiin tarkoituksiin.
Mutta tuskin oli Owen tästä vastuksesta päässyt, kun jo toinen ilmestyi. Hän esitti liiketoverilleen suuren koulun ja lasten kasvatuslaitoksen perustamista kylään, ja silloin nämä nousivat kapinaan. He valittivat että liikevoitot muutenkin alkoivat kutistua ja jos uusiin kustannuksiin vielä ruvettaisiin, kuivuisivat ne ihan mitättömiin. He eivät olleet kapitaaliansa sijoittaneet armeliaisuuden harjoittamiseksi, vaan liikeyritykseen. Owen kahdesti vaihtoi liiketovereita, mutta ei saanut sen parempia. Kapina isännistössä päinvastoin yltyi ja kysymys syntyi hänen erottamisestaan liikkeen johtajan virasta.
Silloin turvautui Owen kynänsä voimaan. Hän laati seikkaperäisen selityksen New Lanarkin tehtaista ja omista aikomuksistaan sekä mitä vastuksia hänellä oli voitettavana. Tätä selvitystä hän levitti liikemaailmassa ja sai ennen pitkää puolellensa seitsemän miestä, jotka suostuivat sijoittamaan yritykseen rahoja ehdolla että viisi prosenttia maksetaan korkoa kapitaalille ja loput käytetään paikkakunnan olosuhteitten parantamiseksi. Siten saaduilla rahoilla hän osti uppiniskaisten liiketoveriensa osuudet ja alkoi toteuttaa täydellä voimalla suuria aikeitansa.