Harvan ihmisen elämä on ollut niin vaikutelmista ja tapauksista vaihteleva kuin Robert Owenin. Toinen puoli hänen elämästään sisälsi pelkkiä pettymyksiä, toinen puoli täynnä voittoja ja laakereita. Sittenkin on pettymyksellinen puoli maailmalle paljon tärkeämpi, niinkuin yleensä. Sillä tappiot opettavat ihmisiä paljon enemmän kuin voitot. Owenin tappiot ovat sosialistisen liikkeen ohjanneet pois kommunististen pikku yritelmäin salakarisesta saaristosta yleismaailmallisille selville vesille.
Owenin kokeilut Amerikassa.
Robert Owen saapui Amerikaan perustamaan suurta yhdyskuntaa ja kuuden viikon kuluessa yritelmän alkamisesta oli hän koonnut ympärilleen 800 henkeen nousevan ihmisjoukon, joka syksyllä 1825 oli noussut jo 900. Hänen menestyksensä ei kovin suurta ihmettelyä ansaitse. Saman vuoden alkupuolella tiedettiin hänen ostaneen 30,000 eekkeriä maata josta noin 3,000 oli täysin perattua; siellä oli komeat hedelmätarhat, 18 eekkeriä rypäletarhoja, säännöllinen kaupunki, jossa oli 160 taloa, komeat yleiset rakennukset. Ja vielä tiedettiin että ostaja ei aikonut käyttää tätä hyvyyttä omaksi hyödykseen, vaan luovutti sen yhdyskunnalle ja yhteistyössä toimisi kaikkien jäsentensä keskinäiseksi hyvinvoinniksi.
Uusi yhdyskunta oli Wabash joen varrella Indianan valtiossa. Owen osti sen 150,000 dollarin hinnasta. Koko hankkeella oli erinomaiset edellytykset; paikka oli valmis, perkaajan vaivat eivät olleet rasittamassa ja kaikki oli velkataakasta vapaa. Owenin apuna oli vielä koko joukko tiedemiehiä ja oppineita, ja kuten ylempänä mainittiin kasaantui hänen kutsumuksensa johdosta lähes tuhatkunta ihmistä kokoon valmiina alottamaan uuden ihanneyhteiskunnan luomista sen salaisuuden keksijän kanssa. Epäilemättä oli joukossa runsaasti niitäkin jotka todellisesta innostuksesta itse aatteeseen mukaan tulivat, joilla todella oli tarkoitus vilpittömästi toteuttaa mestarin aatteita. Mutta suuri joukko oli mukana onnenonkijoitakin, jotka eivät vähintäkään välittäneet Owenin ihanteista eivätkä niitä edes tunteneet, olivat vain tulleet mukaan hyötyäkseen rikkaan "merkillisyyden omituisesta päähänpistosta". Siinä oli väkeä kaikenlaatuista seikkailevasta tyhjäntoimittajasta oppineeseen professoriin asti, ja kun mitään seulomista ei tapahtunut, kun kenenkään vaikuttimia ei kyselty eikä tiedusteltu, saattoi jo ennakolta arvata että koko yritys oli päättyvä surkeaan sekasotkuun ja ristiriitaisuuteen.
Siitä huolimatta käytiin yhdyskuntaa järjestämään. Owenin mielestä ei täydellistä kommunistista ohjelmaa heti voitu käytäntöön ottaa, koska "järjettömässä yhteiskuntajärjestelmässä kasvanut ihminen ei voi muuttaa järjelliseen järjestelmään ensin siihen valmistumatta". Yhdyskunnan ensimmäisessä peruslaissa — niitä laadittiin kaikkiaan seitsemän kahden vuoden aikana — säädettiin senvuoksi että jäsenten ensiksi oli "valmistavan komitean" johdannon alaisina työskenneltävä kolme koevuotta, ennenkuin pääsivät täysiarvoisiksi yhdyskunnan jäseniksi.
Jo seuraavana vuonna tammikuussa New Harmony — se oli yhdyskunnan uusi nimi — näyttää huomanneen että kolme vuotta oli liian pitkä koeajaksi, sillä silloin muodostettiin siirtola kokonaan kommunistiseksi. Yleisellä kokouksella oli ylin valta ja kuusijäseninen johtokunta oli toimeenpanevana valtana. Sekään muoto ei onnistunut ja seuraava aste oli se että Owenille annettiin täydellinen diktaattorivalta. Erinomaisella järjestämiskyvyllään Owen saikin järjestyksen palautetuksi ja yhdyskunta varttui. Mutta jo huhtikuulla osa jäsenistöstä vaati siirtolan jakamista erinäisiin itsenäisiin yhdyskuntiin. Siihen Owen ei tahtonut suostua, vaan esitti jälleen uuden peruslain, jonka mukaan jäsenet jaettiin kolmeen luokkaan, ehdollisiin jäseniin, koejäseniin ja "tutkimusten alaisiin henkilöihin" ja uusien jäsenhakemusten hyväksyminen jätettiin 25-jäseniselle komitealle. Tällä ei kuitenkaan jakokysymystä ratkaistu, ja toukokuulla Owen vihdoin suostui jakamaan yhdyskunnan neljään eri osastoon, joilla kullakin oli oleva oma hallituksensa. Kolmen kuukauden kuluttua kaikki virkailijat poistettiin ja niiden tilalle asetettiin kolmihenkinen diktaattorivallalla varustettu komitea. Vihdoin syyskuussa seitsemäs peruslaki laadittiin ja sen kautta koko hallinto jätettiin Owenin käsiin ja hän sai joka vuosi nimittää neljä jäsentä apulaisikseen.
New Harmony ei kuitenkaan ollut pelastettavissa. Hallinnolliset ja uskonnolliset riidat olivat pääasiallisina syinä lopulliseen hajaantumiseen. Uskonnollisia riitoja näyttävät synnyttäneen kuljeksivat saamamiehet, jotka kuitenkin saatiin siirtolasta kaikkoutumaan sangen mukavalla keinolla. Ilmoitettiin että saarnamiehille siirtolan ovet ovat aina auki, mutta saarnan päätyttyä on kullakin kuulijalla täysi oikeus tiedustella saarnamiehen mielipiteitä eri kysymyksissä. Siitä seurasi saarnamiehille sangen ikävä ristikuulustelu, jota välttääkseen he eivät kuukausiin käyneet siirtolassa.
Riidat hallitusmuodosta näyttävät olleen paljon turmiollisemmat kuin uskonnolliset. Kaksi joukkokuntaa pääjoukosta erkanikin ja he perustivat siirtolan alueille kaksi itsenäistä yhdyskuntaa, jotka tunnetaan nimellä "Macluria" ja "Feiba Peven". Ja vähitellen tippui jäseniä pois yhä enemmän, kunnes heinäkuussa 1827 koko yritys tukehtui. Yksityisille jäsenille, jotka liittoutuivat pikku yhdyskunniksi, antoi Owen maantilkkuja New Harmonyn laiteilta. Maa näille vuokrattiin 10,000 vuodeksi 50 sentin nimellistä vuokraa vastaan eekkeriltä ja ehdolla että maata ei saa käyttää muuten kuin kommunistisiin tarkoituksiin. Ne yritelmät tukehtuivat heti alkuunsa ja varsinaiselle yhdyskunnan asuinsijalle työntäytyi yksityisiä liikemiehiä, kapakat ja viinaporvarit avasivat turmiolliset laitoksensa, ja ennen pitkää vapaan kilpailun hillitsemätön vallattomuus metelöi paikoilla mistä ihmiskunnan onnen oli määrä alkukaavansa saada.
Entä Owen?
Vapauden päivänä 1826 hän vielä piti tovereilleen innostuttavan puheen joka oli täynnä toivoa. Hillquit siitä lainaa seuraavan palan: