Olen koettanut käsitellä mahdollisimman lyhyesti, vain yleiskuvauksen luomalla, näitä aikansa suurmiehiä, joita vapaan kilpailun tuottamassa jättiläiskehityksen huumauksessa maailma on väkisinkin koettanut unholaan painaa. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluivat myös uskonnolliset yhteiskuntaparannelmat, mutta jäivät ne kuitenkin tästä pois tulevaisuudessa eri teoksena esitettäviksi.
Lähteistä mainittakoon: American Communities, by W. A. Hinds 1902. —
Social Destiny of Man, by Albert Brisbane 1840. — History of Socialism
in the United States, by Morris Hillquit 1903. — Geschichte der
Deutschen Socialdemokratie, von Franz Mehring, erster Band, 1903.
Hancock, Mich., syyskuulla 1905.
Kaapo Murros.
Yhteiskuntafilosofia viime vuosisadalla.
Ranskan vallankumous 1789 on niitä historian tapahtumia, jotka muodostavat käännekohdan eri ajanjaksojen välillä. Se on lähtökohtana uudemman ajan kehitykselle niin historiallisessa kuin valtiollisessa suhteessa, yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa, filosofisessa ja luonnontieteellisessä sekä uskonnollisessa suhteessa, ja siitä lähtien eri alojen kehitykset kulkevat yhä lähemmäksi toisiaan, aivan kuin vastustamaton voima niitä vetäisi johonkin nielukohtaan yhtyäkseen sopusoinnussa johonkin yhteiseen suurkäsitteeseen. Saksalaisessa filosofiassa ne jo tapaavat yhteisen kulkuväylän dialektisessa ajattelumuodossa ja soluvat sitä myöten vihdoin materialistiseen historiakäsitykseen kulkeakseen sitten käsikädessä tuloksiaan toteuttamaan käytännöllisessä yhteiskunnan uudistustyössä.
Ranskan vallankumouksen suurajattelijat olivat ehdottoman vallankumouksen miehiä. He eivät tunnustaneet minkäänlaista ylivaltaa, arvostelivat kaikkia ja repostelivat joka sopen olevaisessa elämässä ylösalasin, saadakseen sen järjen vaakalaudalle punnittavaksi ja tuomittavaksi. Uskonto, otaksumat luonnosta, valtio, yhteiskuntarakenne, kaikki vedettiin kirkkaaseen päivän valoon, niitä katseltiin epäluulolla, ja missä vähänkin oli peruste ennakkoluulolle vivahtavaa, se heitettiin romukasaan ja uutta ehdottoman "järjellistä" pystytettiin tilalle. Vuosituhanten ennakkoluulot oli tarkoitus masentaa ikipäiviksi, hävittää niiden mukana kaikki vääryys, sorto, paha ja laskea ikitotuus, ikioikeus, luonnon yhdenvertaisuus ja ihmisen ihmisoikeudet korkeimmiksi ja ainoiksi hallitusmiehiksi. Maailma seisoi päällään, sanoo kaksimielisesti Hegel tästä aikakaudesta. Järki oli jumala, ja järjen hallintokauden oli määrä alkaa kirkkaassa päivän valossa.
Se oli ihannemuoto siitä porvarillisesta yhteiskunnasta jota tätä nykyä eletään. Aatteita toteutettaessa olivat vastakkain feodaalinen aatelisluokka ja aateliton "kolmas sääty", järjestymätön köyhälistö kintereillä. Yhdenvertaisuus tarkoitti yhdenvertaisuutta "lain edessä" ja vapaus tarkoitti aateliston etuoikeuksien kumoamista; veljeyshuuto kulki vierellä kolmantena antamassa tyydytystä pelkkänä lupauksena kurjuuteen vajonneelle köyhälistölle.
Mutta jo tämän suuren keskiluokan liikkeen rinnalla oli syntynyt käsitys toisenlaisestakin luokkajaosta, sorretun ja sortajan välisestä; aavistettiin että yhdenvertaisuus "lain edessä" ei ollut täydellinen, vaan että siitä puuttui yhteiskunnallisten ja taloudellisten olosuhteitten yhdenvertaisuus; että vapaus ei voinut rajoittua luokkaetuoikeuksiin yksinomaan, vaan että luokkaerotus sellaisenaan oli vapautta ehkäisevä. Näihin silloisiin sivuseikkoihin iskeytyivät kiinni suuret utopistiset ajattelijat Saint Simon, Fourier ja Owen, jotka vapautuneina yleisen kehitysaskeleen riemusta jaksoivat katsella uutta porvarillista yhteiskuntaa puutteineen.
Nämä kolme ajattelijaa eivät olleet mitään köyhälistön edustajia, enemmän kuin Ranskan filosofitkaan. He sulkivat teorioihinsa koko maailman parannuksen, ajattelematta minkään erikoisen luokan kohottamista yksinomaan. Mutta samalla he järjen palvelijoista erosivat sangen suuresti ja pitivät heidän ajattelunsa tuloksia yhtä väärinä kuin oli porvarillinen yhteiskuntakin. Heillä ei liioin vielä ollut käsitystä kehityksen johdonmukaisuudesta. Järki ja oikeus olivat heidän mielestään aina tähän asti olleet piilossa ihmiselämässä, ei ollut niiden keksijätä vielä ennen syntynyt. Nyt olivat ne löydetyt ja luonnollisesti heti ne myös laskettaisiin oikealle tilallensa. Ja se löytö oli tapahtunut sattumalta, riippumatta mistään kehitysasteesta; sama keksintö olisi yhtä hyvin voitu tehdä jo tuhat vuotta ennen ja sovittaa elämään yhtä erinomaisella menestyksellä.