Alhaisemmat eli puolikorkeat kalossit monasti seuraavat ylhäisten tapoja, kuten sangen paljon tehdään tässä maailmassa. Usein he myöskin sortuvat yskän vaikuttamaan päänkivistykseen, joka sekin ajan pitkään vaikuttaa kuoleman. Ensin lähtee tukka päälaelta, sitte tuo paljas paikka vähitellen laajenee, kunnes peitteensä on menettänyt onnettoman kalossin kovaonninen pää, jota ihmiset kantapääksi eli »kannaksi» sanovat. Tuota palelevaa kalloa kokevat sitte suutarit peittää parhaan taitonsa mukaan: kalossiukolle tehdään päähän nahkainen patalakki, kalossiakalle taas tietysti ostotukka. Mutta turhaan useimmiten raukeavat suutarin ponnistukset lääketieteen alalla. Kalossivanhukset eivät tahdo tottua patalakkiin eikä ostotukkaan, vaan semmoinen on hyvin nopea putoamaan — varsinkin kun heidän päänsä tavallisesti on alaspäin.
Näin taudin voima yhä kiihtyy ja paisuu, suuremmaksi ja suuremmaksi kasvaa halkeama rinnassa, ja aina kamalammin irvistelee kulunut kantapää. Hyvään aikaan ei heidän omistajansa näy tuota huomaavankaan. Kylmäverisesti hän kalossiraukkoja laahaa perässään, huolimatta heidän vaivoistansa. Eikä mikään hyväntekeväisyysseura — ei eläinsuojeluyhdistyskään — ojenna heille pelastavaa käsivarttansa.
Mitä sitte kalossien historiassa seuraa on synkkää ja murheellista. Heitä varten ei ole mitään eläkelaitosta ei edes vaivaistaloa. Aikansa palveltuaan ensin herrasväkeä sitte herrasväen piikoja pyykin huuhdontaretkillä heidät heitetään ulos rikkatunkiolle kuolemaan ja mätänemään.
Eikä heidän henkensä edes ole vakuutettu. Isäntä ostaa uudet kalossit ja niillä komeillessaan on hän jo unhoittanut vanhat.
Niin käy tässä maailmassa! Kiittämätön ihmissuku ei muista hyväntekijäinsä töitä, ei huomaakaan kalossien suurta arvoa. Mutta tehkäämme me poikkeus: ottakaamme esimerkkiä kalosseista, ja varsinkin heidän hyvästä sovustaan! Ajatelkaa että on suuri kokous, ylioppilaskokous tahi eduskunnan istunto, ja sisällä riidellään, että luulisi herrojen tahtovan käyttää toisin ajattelevia ravinnokseen — mutta vilkaskaapa eteiseen: siellä näiden riitaisten herrojen kalossit katselevat toisiansa suloisimman sovinnon silmäyksillä, ja kuka tietää, mitä rakkausseikkailuja heillä vielä on tekeillä. Saattavat ehkä pahimmat riitaveljet poislähtiessään saada toistensa kalossit.
Toivoni on, että ihmiset eivät riitelisi, vaan lepäisivät rauhassa, niinkuin heidän kalossinsa ulkona oven pielessä.
Pitäköön jokainen myös mielessään kalossien surullisen lopun ja varokoon, ettei vanhana, kun on käynyt maailmalle tarpeettomaksi, joutuisi kiittämättömän yhteiskunnan hylyksi, rikkatunkiolle!
KIINALAINEN NAINEN.
Esitelmä.
Jokainen teistä aavistaa, ettei kiinalaisia naisia tiettävästi ole Suomessa, vaan jossakin muualla. Etupäässä tavataan niitä Kiinan valtakunnassa, joka on hyvin kaukana auringonnousuun päin. Ensi silmäyksellä luulisi, ettei Kiinassa ole ensinkään naisia, koska siellä juodaan teetä eikä kahvia. Mutta venäläisten esimerkki todistaa, että naiset voivat kahvin sijaan tottua juomaan teetä yhtä hyvin kuin miehet totia.