»En toki tunne tässä hyvässä kylässä muita kuin Villen — jos lienette sattunut kuulemaan sitä Taskis-Villeä mainittavan? Enkä minä ole oikein humalassakaan ollut sitte Villen ristiäisten; silloin tuo alkoi vähä heilutella miestä.»
»Hulluko sinä olet? — Mitkä sulla on jalassa?»
»Lapikaskengät nämä ovat — mutta hyvät! Kyllä vihollinen näitä pelkää, sen minkä muitakin saappaita.»
»Putkaan — mars!»
Niskaan tarttui peijakas.
»Älkää hyvä kirkkoherra, vai mikä kenraali sinä olet! Jos vaan et heitä irti, niin minä huudan, että Keisari kuulee!»
Mutta ihan kun oli saamassa minut muutamasta ovesta sisään, tuli miehiä ulos kasarmista. Se äskeinen vahtisotamies oli toinen, ja Villeksi arvasin toisen.
»Kuulehan Ville, tuleppas nyt apuun! Tämä herra tässä hyvin rupesi komeilemaan.»
Heitti se toki onnekseen minut irti ja alkoi kysellä tarkemmin, mikä mies minä olin ja mistä minä Villen tunsin pimeässä.
»Otahan ryyppy, että lauhdut!» Aloin sitte kaivaa taskustani semmoista kappaletta, josta sen saisi. Mutta ei se taipunut tuumaan.