"Lähtään sitte meille ja toimitetaan asia siellä."
Henkiherra aikoi työntää Härkämäen isäntää pihalle, mutta ukko otti hänet mukaansa. Vei portille asti ja puristeli pahanpäiväisesti. Ei auttanut potkimiset eikä rimpuilemiset, ei kiroukset eikä sadatukset. Täytyi kulkea mukana vaan.
Portille tultua henkiherra jo rupesi armoille. Pyysi kauniisti isäntää hellittämään.
"Jokos henkiherra nyt panee Jepen verolle?" kysyi Härkämäen isäntä, ennenkuin irrotti kouriaan.
"Kuulka, hyve isente, se ei on minun asja. On komunaal-lauttakunnan asja. Mine vaan ihmisen henkiherra, ei koiran."
"Lautakunnanko asia?" kysyi Härkämäen mies epäluuloisesti ja puristeli vähän kovemmin, saadakseen totuutta ilmi.
"Ai, ai, rakas isente! Kyll' on lauttakunnan asja. Mine saakos lupa följa ysteve sinn' esimeehen tygön?"
"Vaikkapa!"
Sitte sitä lähdettiin ja kulettiin rinnakkain. Härkämäen isäntä oli koko matkan varuillaan, ettei henkiherra vaan pääsisi karkuun hänen käsistään. Sillä hän ei vielä oikein osannut uskoa, että hengillepano olisi "lauttakunnan asja".
Sitte hän vasta uskoi, kun näki lautakunnan esimiehen pitemmittä mutkitta kirjoittavan kirjoihinsa Jepen nimen, kotipaikan y.m. asiaan kuuluvat seikat. Kaksi markkaa se maksoi, mutta sen päivän perästä oli Jeppe yhtä kunniallinen valtakunnan jäsen kuin muutkin Härkämäen miehet. Sai vielä kaulukseenkin kiiltävän levyn, joka kaikille ilmaisi hänen laillisen asemansa.