"Tämä nyt on olevinaan rapakko", sanoi hän. "Käykääpä sen yli — ras dva, ras dva!"
Pojat tarttuivat toisella kädellä takkinsa takahelmaan, toisella saapasvarsiinsa ja kulkivat puolentuuman pituisilla askelilla hiilipiirin läpi, ääntäen tuontuostakin: "fyi!"
Että Esa Huttunen oli etevä lastenkasvattaja, sitä en ollut koskaan epäillyt. Mutta tämä uusi kasvatustapa minua vähän arvelutti.
"Aiotko sinä itsekin kehittyä tosi vaimoksi?"
"Tietysti. Minä en enää pure tupakkaa, vaan konvehtia, enkä ryyppää muuta kuin kahvia, ootekolonia ja morfiinia. Lönnrotkin oli tosi vaimo."
"Joko poikasi osaavat kiivetä yli aidan?"
"Kyllä. Kuulepas Antti, tule tänne ja sano sedälle, kuinka sivistyneen ihmisen pitää kiivetä yli aidan!"
Pikku Antti laski kuin rullalta:
"Tivittyneen ihmiten pitää tiivetä yli aian, niin että entin noutee aialle ittumaan, titte pulittaa täälentä ytteen, jottei taapatvallet näy, ja titte vatta tiiltää jalat aian toitelle puolelle."
"Osaavatko ne hymyillä?"