"Eihän sillä tietenkään ole sukunimeä."
"Isen nime sitte?"
"Sen pappilan Niilo-vainaan pentujahan se on."
"Penttuja? — Kuinka sine haastele sinu esimeehe kans?"
Henkiherran seinällä oli aina ase, notkeanlainen piiska jolla hän usein opetti lainkuuliaisuutta ja sopivia tapoja kihlakunnan talonpojille. Nyt sai hän yhden niitä nautintorikkaita hetkiä, että tämä ase pääsi viralliseen käyntiin. Pari kertaa se huiskahti läpi ilman ja lankesi Joelin uppiniskaiseen selkään. Mutta henkiherra tahtoi nauttia enemmän, tahtoi vielä kiduttaa uhriansa kysymyksillä ja sitte sopivassa tilaisuudessa jatkaa miehen pehmittämistä. Joel ei tapansa mukaan ryhtynyt mihinkään varokeinoihin, ei mennyt pakoon eikä koettanut tehdä vastarintaa.
"Mite sine nyt sano?"
"Kiitos kysymästä! Enpähän mitään."
"Vai ei mitten? Sine teke jekku sinu esimeehe kans!"
Taas pari huimausta.
"Enhän minä mitä jekkua tee. Jos herra henkipuukhollari vaan panisi kirjaan sen meidän Jepen, niin tässä olisi 2 markkaa."