Talon nykyinen omistaja oli nikkari ja samalla nuoren baptistiseurakunnan ylimmäinen pappi. Tuli oli päässyt irti hänen mailmallisessa työhuoneessaan, joka oli kapeammassa päässä, juuri kirkon viereisessä huoneessa. Ja kovasydämiset valtiokirkon ystävät siitä melkein iloitsivat, sillä kuka käski tehdä nikkarintyötä kirkon sakaristossa ja jättää lastut lattialle pyhäpäiväksi? Ilkeimmät sanoivat, että siellä pyhänäkin tehtiin työtä, vaikka siinä tiettävästi ei ollut perää.
Tässä tulipalossa kapeampi pää meni pilalle. Kastesammionkin sanoivat palaneen. Mutta leveämpi pää säilyi ihmeellisen varjeluksen kautta, vaikka siinä asui kauppias, jolla m.m. oli oikeus myydä väkijuomia. Minkätähden hän ja hänen väkijuomansa pelastuivat, kun kirkko vierestä paloi, on minun vielä tänäkin päivänä mahdoton käsittää ja samalla järkähtämättä uskoa ylenluonnollista kaitselmusta. Jos tämä kaitselmus olisi ollut raittiuden harrastajain puolella, olisi vesisammio säilynyt ja viinatynnyrit palaneet, ja jos se olisi ollut uskovaisten puolella, ei kumpanenkaan olisi palanut — ei ainakaan sammio. Eikö siis kaitselmus olekaan heidän puolellaan? Onko se viinanjuojain ja maailmanlasten puolella, palkinnoksi siitä, etteivät he edes usko mitään semmoista kaitselmusta olevan?
Palon jälkeen ei tässä talossa enää käynyt kirkkoa pitäminen eikä juuri asuminenkaan. Mutta tonttiala oli niin pieni, ettei siihen ollut luvallista rakentaa puutaloa, vaan rakennussäännön mukaan olisi koko vahingoittunut rakennus ollut purettava ja sijaan tehtävä kivikartano, taikka sitte ei mitään.
Mutta Kuopion kaupungin maistraatti oli näinä aikoina ollut sillä päällä, että se rikkoi rakennussääntöä puoleen ja toiseen. Eräät eivät saaneet rakentaa semmoisillekaan paikoille, joihin rakennussääntö olisi myöntänyt; toisille taas annettiin rakennuslupia semmoisiin paikkoihin, joihin rakennussääntö kielsi puutaloa tekemästä. Siitä syystä uskalsi nyt puheena olevan talon omistajakin viedä piirustukset maistraattiin ja pyytää lupaa rakentaakseen palaneen sijalle entistä uhkeamman puutalon. Ja hänellä oli syytä olla vahvassa toivossa, että tämä hänen vilpitön pyyntönsä hyväksyttäisiin. Sillä pitihän maallisen vallan osoittaa kunnioitusta kirkollisille hankkeille.
Mutta maistraatti katsoi siinä jo olevan tarpeeksi paljon lain rikettä, kun se antoi hänelle luvan korjata palaneen talonsa siihen kuntoon, missä se oli ollut ennen paloa. Vasten rakennussääntöä tietysti.
Sitä ei meidän rakennushaluinen nikkarimme ollut ensinkään pyytänyt, eikä hän aikonut tyytyä tähän lupaan. Koska maistraatti kerran rikkoi rakennussääntöä, päätti hän puolestaan rikkoa maistraatin päätöstä ja ottaa oikeuden omaan käteensä.
Hän "korjasi" talonsa, mutta korjasi sen niin, että kaikki vanhat hirret jäivät pois, kapeampi pää levisi yhtä leveäksi kuin toinenkin, ja korkeutta kasvoi taloon lähes puoli lisää entisestään. Nikkari luuli näillä muutoksilla parantavansa kaupungin ulkonäköä, eikä mielestään tullut kenenkään naapurin tielle, vaikka nostikin talonsa ylemmäksi maasta.
Mutta maistraatti ei ottanut asiaa samalta kannalta, vaan luuli hänen niskoittelevan lakia ja järjestystä vastaan. Sillä tällä hetkellä ei maistraatti enää ollut leikkisällä tuulella. Sen toimia oli sanomalehdissä arvosteltu, ja sentähden se oli ruvennut hirmuisen tarkaksi. Rakennussääntöä noudatettiin nyt kaikessa ankaruudessaan, mentiinpä siitä vielä hiukan ylikin.
Maistraatti velvotti nikkarin sakon uhalla keskeyttämään rakennuksensa ja purkamaan, mitä jo oli saatu valmiiksi. Nikkari maksoi sakon, lisäsi työväkeä ja joudutti talonsa katto päälle, ennenkuin valitusaika meni umpeen. Sitte hän valitti kuvernöörin virastoon. Se puolestaan katsoi edullisemmaksi rikkoa rakennussääntöä sillä tavalla kuin maistraatti alkujaan oli tehnyt, eikä nikkarin tavalla, ja vahvisti maistraatin päätöksen.
Mutta hänellä oli vielä jälellä valitusaika.