Omasta puolestani pyydän lopuksi, ettei toimittaja hyvin usein lähettäisi minulle tämän laatuisia hartauskirjoja luettavakseni. Ne vaikuttavat minuun melkein liian syvästi. Nytkään en uskalla lähteä ulos huoneestani, kun on niin kovin pilvinen ilma, ja pahojen enkelein henkiä luultavasti on hyvin paljo vehkeilemässä alemmalla pilvitaivaalla.
MIKÄ ON OIKEA EROTUS HERRAN JA TYÖMIEHEN VÄLILLÄ?
Kun lehtemme päätoimittaja minulle vastattavaksi asetti ylläolevan kysymyksen, niin tuskinpa hän lienee itsekään aavistanut, kuinka pulmallinen hänen kysymyksensä oikeastaan oli. Sillä en uskoisi hänen tahallansa minulle laatineen mokomata ongelmaa, josta minulla on ollut päänvaivaa moneksi viikoksi. Ainoastaan näitä syystalven viileitä ilmoja saan kiittää, jos ihmiskunta tämän tutkimukseni luettuaan vielä pitää minua täysjärkisenä henkilönä eikä "päättömänä hurjastelijana" tai muuna yleiselle turvallisuudelle vaarallisena otuksena.
Näöltään yksinkertaisimmat kysymykset ovat usein mitä vaikeimmat ratkaista. Ilmankos sanotaankin, että "yksi hullu voi kysyä enemmän kuin yhdeksän viisasta-vastata." Tuota lausetta en kuitenkaan tahdo sovittaa juuri tähän tapaukseen, koska minä lopultakin toivon päässeeni asiasta selville, vaikka olen yksin enkä näihin asti ole tiennyt lukea itseäni noitten yhdeksän viisaan joukkoon.
Ensin minulla oli aikomus muitta mutkitta vastata että erotus on vain pinnalla, s.o. vaatteissa ja hajussa — anteeksi! — lemussa, tuoksussa, tai miksi häntä pitänee oikein hienolla kielellä sanoa. Ne ovat kuin kuusi ja koivu, ajattelin miltei runollisesti. Koivulla on sileä, puhdas kuori, ja sisällä on milloin terve puu, visainenkin kun sattuu, milloin ontto ja laho. Eikä sitä arvaa kuoren päältä. Kuusella on kuori karkea, rosoinen, mutta puuaine sisällä on yhtä puhtaan valkoinen kuin koivussakin — jos sattuu terve. Ja kun sen panee palamaan, niin se paukkuu.
Hyvä on! Mutta sittenkään kuusi ei ole koivu eikä koivu ole kuusi.
Ovathan ne aivan eri sukua.
Arvelin sentähden viisaammaksi rakentaa uuden vertailun: koivusta ja vaivaiskoivusta. Niissä on erilaisuuden vaikuttanut kasvupaikka, maaperä, siis olosuhteet. Vaivaiskoivu pohjan soilla — ainahan sillä on vilu ja nälkä, paitsi sydänkesällä. Ihan kuin kaupunkien rantajätkillä. Mikäpä paremmin soveltuisi köyhälistön vertauskuvaksi kuin tuo pensaaksi näivettynyt puu? Ja sen vastakohtana muhkea piennarkoivu pappilan veräjän pielessä. Imee mehuttomaksi puolen peltosarkaa, senkin kapitalisti. Annas, että yhtenä keväänä päästään sun kimppuusi, sun kyljestäsi mahalaa laskemaan, kun pastorin silmä välttää!
Eikös tämä olisi ollut sattuva vertaus? Luultavasti olisin sen hyväksynyt, jos olisin ollut varma siitä, että herra ja työmies todella ovat samaa alkujuurta niinkuin koivu ja vaivaiskoivu. Mutta sitä lienee vaikea sanoa, tieteen ollessa nykyisellä asteellaan.
Ne lukuisat työmiehet, joilta olen tätä asiaa tiedustellut, uskovat esi-isäksensä erästä Aatamia, joka luotiin maan tomusta ja jonka sieramiin jumala puhalsi elävän hengen. Mikäli minun on onnistunut hankkia tarkempia tietoja tästä toverista Aatamista, oli hän seikkailijaluonne, jonkatähden hänet kasvatuksellisista syistä pantiin tekemään kovaa työtä leipäpalkoilla. Särpimestä ei ollut minkäänlaista välipuhetta. Tiedon puusta hän oli saanut maistaa varsin vähän, suupalan tai kaksi, arviolta noin puolen omenaa. Ja senkin varkain, vasten selvää kieltoa. Kaiken tämän nojalla en näe olevan syytä väittää, ettei hän sopisi työmiesrodun kantaisäksi.
Herrat taas sekä suullisten että kirjallisten ilmoitustensa mukaan polveutuvat mikä "solusta", mikä "itiöstä", mutta joka tapauksessa viimeksi apinasta. Missä määrin apinaluonteen kaikki ominaisuudet tukevat sitä käsitystä, että herrasrodun esi-isä olisi siltä taholta etsittävä, sen kysymyksen ratkaisua en ota tunnolleni. Yhden piirteen tahdon kuitenkin mainita. Neekerit niillä seuduin, missä apinoita enemmältä oleskelee, valittavat yhdestä suusta, että "maamies kylvää siemenen, mutta apinat korjaavat sadon." Minä en väitä, että tämä seikka mitään todistaa. En myöskään tahdo sanoa, että se ei todistaisi mitään. Jätän asian avonaiseksi, itsekunkin vapaasti harkittavaksi.