Emmeköhän nyt vihdoin ala olla perillä, sillä tämä erotusperuste pitää itse asiassa paikkansa niittenkin suhteen, jotka edellisissä yrityksissä jäivät poikkeusasemaan, eli työmiesluontoisten herrojen ja herruushaluisten työmiesten. Siis — ympäri käydään, yhteen tullaan. Tulimme siihen, mistä läksimme. Se "oikea erotus" on kuin onkin vaatteissa, nimittäin siinä seikassa, että herralla ruumis on vaatteen orja, työmiehellä vaate ruumiin palvelija. Eli: herralla on ruumis vaatetta varten, työmiehellä vaate ruumista varten. Mutta yhtä älkäämme unhottako: "keppiä vaille herra — ja kärsää vaille sika". Herra ei ole valmis ilman kävelykeppiä, joka myös on ulkoasusta puhuessa mainittava. Noista kiveräpäistä ja notkeista, ryhmysauvoista ja sileistä luupäisistä aina tuohon elinkeinovapautta vastaan ojennettuun perintöporvarin hopeanuppiseen asti — niistä voisi saada kokoelman, joka verrattomalla selvyydellä kuvaisi nykyistä yhteiskuntalaitostamme. Ja työmiestä siinä kokoelmassa edustaisi raskain kaikista — kerjuusauva… Mutta ehkä on parasta, ettei tarpeettomasti oteta esille koko kävelykeppiä.
NYKYAIKAINEN "HYVÄ PAIMEN".
Olemme usein nähneet, kuinka tässä maailmassa asiat hairahtuvat pois alkuperäisestä tarkoituksestaan. Viina on luotu ihmisten iloksi, vaan paljoa useammin se tuottaa suurta surkeutta. Moni, jota on aiottu senaattoriksi tai kenraalikuvernöörin apulaiseksi, on lopettanut ratansa käräjäkirjurin vaatimattomalla paikalla. Toiselta puolen on moni etevä suutarin aines kiivennyt professorin istuimelle, kun taas monessa huonossa suutarissa piilevät ihanat papinlahjat.
Minä puolestani en ryhdy arvailemaan, kuka tällä tavalla on sotkenut vakaisen maailmanjärjestyksen. Sotkettu se vaan on, niin että sitä tuskin enää mitenkään voipi saada kohdalleen…
Viimeisten nälkävuosien aikana satuin kerran maalaiskirkkoon. Siellä saarnasi rovasti itse. Evankeliumin johdolla hän voimakkaasti kehotti seurakuntaa kavahtamaan, "ettei teidän sydämenne koskaan raskauteta ylönsyömisestä ja juopumisesta ja elatuksen murheesta." Köyhäin piti olla kiitolliset siitä, etteivät olleet jumalalta mitään saaneet. Sillä sitä selvempi tie heillä oli taivaaseen. Mutta ylen hankala pääsy autuuden majoihin tuntui olevan niillä, jotka ovat kovasti vetäneet puoleensa tämän maailman hyvyyttä ja henkensä uuvuttaneet elatuksen murheessa. Kuta enemmän ovat tavaraa koonneet, sitä ankarampi tili on heidän kerran tehtävä.
Tätä saarnaa kuullessani minä johduin omituisiin mietelmiin, joista en tarkoin tiedä, olivatko ne kristinopin vai järjen mukaisia. Minusta vaan tuntuivat rovastin sanat enemmän tähtäävän häntä itseään kuin seurakuntaa. Sillä hän oli rasvaisin olento ja rikkain mies kymmenen neliöpeninkulman alalla, eikä hänen ruumiillinen painonsa nyt nälkävuonnakaan ollut halveksittava. Vähä se vaihteli vuodenaikojen mukaan: keväällä oli ollut seitsemäntoista vanhaa leiviskää ja syksyllä alennut kuuteentoista. Sitäpaitsi hän luonnoltaan oli yksi niitä ahneimpia.
Seurakunta sensijaan oli laihaa, viheliäistä, nälkiintynyttä joukkoa, silmät syvällä pään sisässä, niskaan päin painumassa. Nuohan ovat kaikki valmiita taivaasen menijöitä, ajattelin. Mutta kuinkahan rovastin käy?
Mikä tehtävä sielunpaimenella oikeastaan on tämmöisessä asemassa? — Näytti tosiaan siltä kuin olisi ainakin tämä paimen katsonut asiakseen imeä itseensä koko pahan mammonan ja siten keventää sanankuulijainsa tilivelvollisuutta. Valmistaakseen laumalleen hyvän tulevaisen elämän, näytti paimen varustautuvan menemään aivan toiselle taholle. Uhraavan itsensä…
End of Project Gutenberg's Iloisia juttuja II, by Kaapro Jääskeläinen