Viimein kuitenkin osuin paikalle sellaisella ajalla, jolloin varsinainen asiantuntija piti "aamiaisen" väliä. Oli pitkä, synkeäsilmäinen nuori mies ja kärsivällisesti kuunteli kyselyjäni. Paha vaan, ettei hän katsonut tarpeelliseksi niihin vastata. Kysäsihän vihdoin:
"Millä linjalla Te tahdotte matkustaa?"
"Linjallako!" tokasin minä. "Eikös tästä mennä laivalla?"
Mies rupesi nauramaan. Selitti tarkoittaneensa, että minkä linjan laivalla. Silloin välähti mieleeni, että olin jossakin vanhoissa sotahistorioissa lukenut "ruotsalaisista linjalaivoista", mutta kun en muistanut nähneeni niistä mitään tietoja parin viimeisen vuosisadan kuluessa, ajattelin niitä liian vanhoiksi viemään Atlannin yli niinkin kallisarvoista tavaraa kuin minun ja Lienani persoonia. Sentähden tavottelin jotakin uudenaikaisempaa ja luotettavampaa.
"Eikös tätä väliä kulje englantilaiset tai amerikkalaiset laivat?"
"Kyllä kulkee." Ja sitte hän valmiiksi painetusta kirjasta ilmoitteli joitakuita hintamääriä, tekemättä kuitenkaan mitään selkoa siitä, mistä syystä toinen tie oli halvempi kuin toinen.
"Onko laivoilla eroa?" kysyin.
"Luonnollisesti", sanoi mies, ja naurahti taas, mutta piti omana salaisuutenaan, mikä ero niillä oli.
Sekä hinnan että matkan puolesta näytti minusta edullisimmalta ostaa piletti Bostoniin ja sitte Kanadan Pacific radan kautta Nanaimoon. Parin päivän perästä käskettiin tulla pilettiä hakemaan. Meni siihen sentään useampiakin päiviä, ennenkuin osuin kiertämään nuo aamiaisajat. Lippu oli tahtoni mukainen, Bostoniin ja sieltä rautatielle. "Anchor" (Ankkuri) linjalle se oli.
"Paljoko saa ottaa tavaraa mukaan ilman eri maksua?" kysyin vielä.