Vastaan tuli poikajoukko kansanjuhlasta, laulaen että kangas helähteli:
"Silloin ma tyttöjä hyväilen,
Kun ei ole muita töitä:
Pyhänseutuna kyläilen
Ja laulelen pitkin teitä."
Peijakkaan pojat! Se on terveen järjen ohjelma. Viritin paperossin ja nousin kiveltä uutena miehenä. Ei tässä niin vaan mennä! Vielä on koettamatta viime keino, murtamatta viinan mahti.
Lähteissäni juhlapaikalta oli sinne jäänyt sikermä herrasmiehiä pitämään kemuja. Muuan tuttava oli minuakin niihin kutsunut, vaan en mennyt silloin. Nyt menin. Hyvästi raittius, karahtakoon karille isänmaan laiva, mutta minun täytyy päästä tästä lumouksesta! Taistelin — juoden kuin henkeni edestä. Mutta ei se oikein tahtonut vaikuttaa niinkuin ennen, ei muuttaa mieltä. Niitä silmiä en saanut karkoitetuksi.
Yöllä heittäysin puoliväkisin sänkyyn, jossa kaksi miestä jo ennestään kuorsasi. Tuttuja miehiä. Hetkeksi nukahdin minäkin, mutta pian heräsin. Oli ahdas, kuuma ja kaikin puolin tukala. Eikä aamukaan alkanut valeta, vaikka jo piti olla aika.
Nousin ylös. Ilma oli kerrassaan muuttunut. Satoi ja näytti niin kolkolta. Nuo maljatoveritkin tuossa vaan vetelivät hirsiä, nukkuivat kuin eläimet. Ilettämään rupesi koko paikka.
Kertomuskin olisi pitänyt lehdelleni kirjoittaa eilisen päivän juhlista ja puheista. Mauttomia, sisällöttömiä. Ja näyttelyä tuli arvostella. Siinä en ollut vielä käynytkään. Läksin nyt. Mutta noloilta ja ikäviltä siellä näyttivät lehmät, sonnit, lampaat, kanat ja kaikki. Eikä siemenissä ja käsiteoksissa ollut mitään katsottavaa. Kilpakyntö alkoi nyt. Mutta hitto sinne menköön sateella kuraiselle pellolle, ajattelin, ja pyysin erään ystävällisen ja ymmärtäväisen isäntämiehen kertomaan minulle siitä jälkeenpäin.
Mutta missä saisin tilaisuuden ryhtyä kirjoittamaan? Mahtaisiko hän jo olla ylhäällä? Siellä olisi rauhainen huone, ja hän voisi auttaa muistiani eilispäivän juhlallisuuksien ikuistamisessa. Minä en tosiaan ollut paljoa huomannut kaikesta, mitä ympärillämme lienee tapahtunut. Olin nähnyt ainoastaan hänet ja kuunnellut itse asiassa yksistään häntä.
Löysin hänet sieltä, minne illalla olin jättänyt. Täysin puettuna istui keinutuolissa keskellä lattiaa, säteilevän hyvällä tuulella.
Minä en kyennyt saamaan aikaan muuta keskustelua kuin jonkun tyytymättömän sanan ilmasta murahtamaan, ja sitte olin olevinani erinomaisen huolissani ja kiireissäni tärkeästä sanomalehtimiehen tehtävästäni. Istuin pöydän ääreen ja ryhdyin innolla tyydyttämään lukijakuntani vaatimuksia.