Vaikka enhän minä nytkään vielä ollut kosinut, eikä ole sanottu, että olin aikeissakaan jatkaa. Onneksi ei hän lukenut minua niinkuin minä häntä, eikä tiennyt mitä mielessäni liikkui. Jo koulupojasta olin tottunut kaikissa vaiheissa säilyttämään vakavan ja tyynen ulkokuoreni, ja sillä monen kujeen seurauksista selkäni suojellut. En järkyttänyt jäsentäkään enkä asentoani millään tavalla muuttanut.
Kun en kiirehtinyt jatkamaan asiaa likemmä ratkaisua, täytyi hänen tarttua siihen. Sillä kohtaus näytti pitkistyessään käyvän hänelle sitä tuskallisemmaksi, kuta hauskemmasti se minun urheiluhermojani kutkutti. Vihdoin hän katkasi äänettömyyden kysymyksellä:
"Mihin tuloksiin — mihin käytännölliseen tulokseen sinä sillä tunnustuksellasi aiot päästä?"
Kylläpä olet käytännöllinen, ajattelin, ja mieleni teki sanoa, etten aikonut päästä mihinkään sen enempiin tuloksiin; olin vaan vastannut hänen kysymyksiinsä. Mutta silloin taas ymmärsin, että ijäksi rikkoisin välimme, ja sitä en mitenkään hennonnut. Minun ei auttanut muuta kuin sanoa: "Tarkoitukseni on pyytää sinua vaimokseni." Taas alkoi hänen povensa rauhattomasti aaltoilla, niin että hänen oli vaikea puhua. Jännityksellä odotin päätöstä — en kohtaloni ratkaisua, sillä niin syvälle en ollut vielä langennut, että edes yöuneni olisi kauankaan siitä riippunut — luulen ma —, vaan tiedonantoa siitä, saanko rukkaset vai enkö. Hän alotti hiljaa ja epävarmasti:
"Olin ajatellut jäädä vapaaksi —"
Silloin aukeni ovi ja huoneeseen astui se ystävällinen ja ymmärtäväinen isäntämies, ilosta loistavin kasvoin, ja julistaa:
"Meijän Poavopa se sai ens palakinnon kynnöstä, ja meijän mustapeä sonni ens palakinnon karjanäyttelyssä. Alakaa ne nyt tästä puoleen akat meillä lehmiään kuletella, kun tulloo sonnin tarvis — —"
Varjele Jumala ketään kosimasta maalla! Minulla oli täysi työ päästessä eroon miehestä. Pääsin kumminkin lopulta. Mutta tunnelma oli häiritty ja kului kotvan aikaa, ennenkuin siihen taas palausimme.
Silloin minä jo istuin hänen vieressään keinutuolissa — se toki on etu maalla, että ne ovat niin leveät — ja kuuntelin hänen tunnustuksiaan, kuinka hän vuosikausia oli tallettanut eräitä sisarieni kirjeitten kuoria, joihin minä olin sattunut kirjoittamaan osotteen, j.n.e. Mutta tunnustuksia niitä täytyi tehdä minunkin ja antaa tyydyttävä selvitys monesta entisestä seikkailustani. Verraten viattomia ne olivat, joista hänellä oli vihiä.
Tunti siinä vierähti tunnin perästä, kunnes sade lakkasi, taivas selkeni ja aurinko valaisi tummat maisemat. Päästiin hankkiutumaan kotimatkalle.