"Minkälaisen hevosen sinä ostat?"
"Sinisen."
"Onko sillä häntä?"
"On kaksikin."
Pitkällisen harjoituksen jälkeen osaan suunnilleen vastailla hänen kysymyksiinsä puoli-unessakin. Jos en ollenkaan vastaisi, panisi hän sen kovin pahakseen. Mutta hevosen Jaakko tuntee siksi hyvin, että viimeinen vastaukseni saattoi hänet hetkeksi syviin ajatuksiin.
"Missä sillä on toinen häntä?"
"Selässä."
"Vai niin!"
Sillä ijällä ei pojan ole lupa epäillä isänsä tiedonantoja enemmän kuin hänen mielipiteitänsäkään. Ja vaikka olisi lupakin, ei ole sitä halua vielä. Voi sentähden aavistaa, mikä sekava vyyhti oli pienten aivojen selvitettävänä, kun ei millään hevosella luonnossa tai kuvakirjoissa ollut näkynyt kahta häntää. Mutta aivojen toiminta ei mennyt hukkaan. Voitonriemulla hän nousi istuilleen ja huudahti:
"Niin, se on harja, isä!"