MITEN MUSTALAISKYSYMYS ON RATKAISTAVA.
Surkuteltava kohtalon oikku pitää todellakin olla, etten minä — niin viisas mies kuin omasta mielestäni olen — etten minä ole vielä milloinkaan saanut istua missään valtion komiteassa. Minulle se ei itseni vuoksi ole ikävä, sillä minun lihakseni ovat sekä näöltään että tunteiltaan kaikkea muuta kuin alamaisia komiteallisia istumalihaksia, vaan valtiota minä surkuttelen, kun se on jättänyt käyttämättä minunlaiseni kyvyn. Eikä köyhällä maallamme suinkaan ole varaa heittää hukkaan tällaisia aarteita.
Aivan poikkeuksetta olen näet tehnyt sen havainnon, että kaikkien komiteain mietinnöt — vaikka olisivat olleet kuinka nerokkaita — eivät ole kyllin nerokkaita olleet minulle. Ei ainoassakaan ole aate viety perille saakka, vaan jätetty puolitiehen, niin että minulla olisi niissä aina parantamista ja parsimista, vaikka useimmiten olen viisaasti pitänyt täydennysmietteeni suuremmalta yleisöltä salassa ja itsekseni kaikessa hiljaisuudessa nauttinut maan valittujen miesten pienuudesta minun rinnallani. Vaiteliaisuudestani on kuitenkin harvoin ollut vahinkoa valtiolle ja yleisten asiain kululle, sillä minun ijässäni ei ole vielä yhtään komitean mietintöä semmoisenaan toteutettu. Useimmat ovat ikipäiviksi hautautuneet hallituksen arkistoihin, eli sanomalehtikielellä sanoen joutuneet paperikoriin. Joitakuita on osittain toimeenpantu, mutta vasta sitte kun ne on muodostettu peräti toisiksi kuin mitä ne olivat komiteamietintöinä ollessaan.
Tarkkaava lukija voipi jo näistä muutamista viittauksista nähdä, että minulla — niinkuin kaikilla muillakin kelpo miehillä — on korkeat ajatukset itsestäni ja kyvystäni. Joku heikko sielu kenties erehtyy epäilemään, ovatko nuo korkeat ajatukseni oikeutetut. Minä sen heille suon anteeksi. Mutta taittaakseni kärjen tuollaisilta epäilyksiltä, vaatii velvollinen kunnioitus itseäni kohtaan minun mainitsemaan jonkun ratkaisevan esimerkin, jonka nojalla voin huoletta jättää lukijan päätettäväksi, olenko edellisessä liiotellut vai enkö. Otetaanpa esimerkiksi vaikka:
Mustalaiskomitean mietintö,
joka tosin ei liene kaikkein mallikelpoisimpia eikä vaikeimpia arvostella, koskapa siihen on rohjennut käydä kiini esim. erään kansanvaltaisen sanomalehden toimitus, missä tiettävästi ei löydy ainoatakaan miestä, jota voisi sanoa ruudin keksijäksi — minun rinnallani. Mutta kelpo miehiä he ovat siltä, koska heillä näyttää olevan korkeat ajatukset itsestään, ainakin korkeammat kuin mustalaisista ja mustalaiskomiteasta.
Päästäksemme keskelle asiaa, annamme ensin puheenvuoron tuolle kansanvaltaiselle lehdelle. Näin siellä kirjoitetaan otsakkeella:
"Gordionin solmu":
"Mutkallinen on kieltämättä tuo Gordionin solmu, eivätkä sitä kaikki kykene aukasemaan, kaikki kun eivät ole Aleksantereja. Tuonnottain työnsä päättänyt mustalaiskomitea on kuitenkin luullut omaavansa tällaisen Aleksanterin kutsumuksen sen umpisolmun aukasemiseen, mikä kaikista kuljeksivista mustalaisista tekisi vakaasti paikalleen asettuneita kunnon kansalaisia. Ja keino on yhtä yksinkertainen kuin Aleksanterin miekan isku: asetetaan erityinen mustalaisylihallitus tarkastelijoineen, sihteerineen, vahtimestarineen ja perustetaan pari mustalaiskoulua, toinen tytöille, toinen pojille. Eiväthän kustannukset noista mitään merkitse meidän rikkaalle maallemme. Ylihallitus maksaisi arvion mukaan 12,000 mkaa vuodessa, koulut taasen yhteensä 26,500 mkaa. Ja jos joku tuhat vuosittain menisi lisäksi ylimääräisiä määrärahoja, niin täytyisihän ne myöntää, kun kerran puuhaan on ryhdytty.
"Mustalaisten luvun maassamme laskee komitea noin 2,000 hengeksi. Pienihän olisi siis valtion kustannus näistä. Ainoastaan parikymmentä markkaa henkeä kohti. Mielelläänhän tuon maksaa, kun sillä saisi niin paljon hyvää aikaan!