"Tosin on Luoja minulle lahjottanut kaksi poikaa", vastasin, ja jatkoin sitte itku kurkussa: "mutta meille käsittämättömässä viisaudessaan hän ne korjasi pois jo aivan pieninä."
"Molemmatko?"
"Niin, molemmat."
Tämä hätävalhe ei minua suuresti huolettanut, sillä olihan se talonomistajalle samantekevä, asuivatko poikani Amerikassa vai autuaitten majoilla.
Mutta mies toi nähtäväkseni yhtiöjärjestyksen, jossa selvällä präntillä sanottiin: "ainoastaan lapsettomille perheille."
"Uskotteko sielun kuolemattomuuteen?" kysyi isännöitsijä vakavasti.
"Uskonpa tietenkin."
"Voitteko siis väittää olevanne lapseton ajassa ja iankaikkisuudessa?"
"En väitäkään."
"Siis, minä en voi poiketa yhtiön määräyksestä" — ja taas käsitin, mihin päin hän viittasi.