Ehkä jokainen tiesi rahoja olevan heidän vöissänsä, niin ei kukaan koskenut niihin; semmoinen järjestyksen henki voi vallita talonpoikaisessakin sotajoukossa, jossa kuitenkin kapinan henki vimmastutti monta miestä. Kerran oli yksi mies (talonpoika vai sotamieskö?) näpistänyt rahaa muutamasta pussista; mutta kun talonpojat saivat tämän tietää, ottivat he pois varastetut rahat ja lähettivät ne alukseen. Mutta tämän rehellisyytensä vuoksi saivat sittemmin kärsiä; sillä tämän varkaan mainitaan haastaneen käräjiin rauhan tultua v. 1809 ne, jotka olivat ottaneet häneltä Wenäläiset rahat pois, kiistäen muka, että olivat nämä ryöstäneet hänen rahansa, josta syystä hän vaati rosvoin-rangaistusta heille. Oikeuden päätös oli tuominnut samat miehet maksamaan kysymyksessä olevat rahat, vaan ei määrännyt toki muuta rangaistusta. Tämäpä olikin kyllä loukkausta isämaanrakkaudelle ja rehellisyydelle; mutta sen täytyy niin olla maissa, joissa kaikenlaiset asiat tutkitaan samain lakien jälkeen, eikä juri'a eli omantunnon tuomiokuntia ole saatu toimeen.

Kaikesta näemme rahvaalla olleen mielessä tehdä vahinkoja vihollisille eikä mitään hirmutöitä; päin-vastoin tahtoivat he päästä vähimmällä mahdollisella ankaruudella näissä seikoissa. He tahtoivat enemmän heikostuttaa vihollista, kuin kostaa hänelle. Waan asiain pakosta täytyi talonpoikain välistä huolia enemmän omasta onnestaan kuin jonkun vihollisen hengestä. Niinpä ammuttiin tässä Norrnäs'in kahakassa yksi, joka nakkausi hevosensa selkään ja läksi ajamaan kiiruusti Närpiölle päin, jossa oli isompi joukko majaa ja eräs eversti Birnkoff komentajana. Jos Birnkoff nyt olisi saanut tiedon talonpoikain vehkeistä ja rantavartiain kohtalosta, ei hän suinkaan olisi viipynyt tehdä tehtäviänsä hillitäksensä ja kostaaksensa talonpoikain liikuntoja. Luoti meni kasakkaa selästä läpi ja rinnasta tultua ulos vielä hevosen niskasta pään kautta ulos, jotta kumpikin kaatui siihen.

Warovaisuuskaan ei auttanut aina; vaan Tjerlaks'in (Tervalahden) kasakoita pyydettäissä pääsi yksi metsiä ja syrjäteitä myöten pakoon. Sepä tekikin, ett'eivät talonpojat enään uskaltaneet pitkittää näitä valloitus- ja vangitus-tuumiansa, vaan alkoivat ajatella suojeluskeinoja itsellensä; sillä he miettivät eversti Birnkoff'in, 130 kasakkansa sekä husaariensa ynnä komentonsa alla Närpiöllä olevan jääkäri-osuuden kanssa, alkavan kokea hävittää heidän joukkoansa. He päättivät pysähtyä ja varustautua Långbro-nimisen sillan korvassa. Tämä silta vie erään mitättömän ojan yli, eikä ansaitse ensinkään nimeänsä; sillä sen pituus on korkeintaan neljä tai viisi syltää. Se etu on sillä paikalla, että se nytkin vielä, saatikka sitten ennen, on hyvin lieju ja vetelä; niinmuodoin kasakoillakin oli paha ratsastaa sen yli. Waikea sitä oli kiertääkkin, kun vetelää oli niin pitkältä.

Talonpojat toivat rinta-suojia, että itse seisoen suojain takana voisivat ampua pitkin tietä, jos vihollisia tulisi. Päällikkyyttä oli ukko Thölberg pitävinään, koska joskus ennen oli ollut sodassa. Mutta joukko totteli paremmin talonpoikaisia päälliköitänsä, joita joka kyläkunnan miehillä oli omansa. Heitä ei kukaan ollut valinnut eikä he myöskään paljon erottaineet muussa toisista talonpojista, kun että heidän neuvojansa seurattiin ja pidettiin paraina. Niin oli Anders Maars Herrström'iläisten johtaja, hänen lankonsa Kristian Herrbål Töjbyy'n (ennen Tööbyy'n) kyläläisten, Erik Snickars[15] Norrnäs'iläisten, Karl Röös Nempnäs'iläisten, Gabriel ja Paulus Rusk Kaalahden kylän miesten johtaja.

VII.

Tuotuamme talonpoika-joukon Närpiölle tahdomme jättää sen varustustensa taaksi Långbro'n sillan luona ja niin katkaista taas kerran hetkeksi sotaisten tapahtumain ulkojuoksun silmäilläksemme uskollisuusvalan vannomista ja vannottamista.

Ett'ei valan vannonnasta tahtonut tulla mitään, näyttävät ne monet tätä varten määrätyt päivät. Ensinä näet kutsuttiin kansaa vannomaan Toukokuun 29 p., Kesäsuun 5 p. ja vihdoin saman kuun 28 p. Alusta oli aikeena saada asukkaat vannomaan kirkossa, ja sitä vasten oli Närpiönkin kirkkoon asetettu koko joukko sotaväkeä valaa pakolla ottamaan. Mutta se ei onnistunut paremmin, kuin että vaan muutamia virkamiehiä saatiin antamaan uskollisuutensa lupausta, muita näet ei ollut tullut saapuvillenkaan. Totta lienevät venäjän päälliköt varoneet tämän ensi yrityksensäkin käyvän nurin, kun Toukosuun 25 päivänä tuli julistus,[16] ett'ei tarvitsisikaan jokaisen vannoa, vaan se oli kyllä, että jotkut valitut vannoisivat koko seurakunnan puolesta. Tämä muutos julistuksen mukaan oli tehty talonpoikain oman hyödyn vuoksi! Näiden valiomiesten olisi vannominen Waasassa Kesäk. 5 p., joka oli määrätty koko maalle yleiseksi valanpäiväksi; mutta eipä niitä mennytkään sinne muuta kuin joku, jotta siellä vannotettiin herrasväkiä enimmästi.

Niiden edut, jotka vannoivat, oli lupa saada pitää henkensä ja omaisuntensa rikkomatta; mutta tämän lupauksen jälkeen liitettiin se uhkaus, että ne jotka mutkistelisivat tai kokonaan kieltäisivät vannoa, kadottaisivat kansalliset oikeutensa, osan omaisuuttansa ja he itse ajettaisiin kuni pahimmat pahantekiät maan pakolaisuuteen; ja jos ei kirjallisesti, niin uhkasi moni venäläinen suusanallisesti Siperialla, jonne ne vastahakoiset vietäisiin ijäksi päivää. Maanpakolaisuus tai kansalliset oikeudet olivat niille tarjona, joita kutsuttiin Kesäk. 5 p. vannomaan. Jo olemme nähneet tänne kutsutun mainittuja valiomiehiä, kihlakunnan ja laamannin lautamiehiä, pappeja ruununpalvelioita, virkamiehiä ja muuta säätyväkeä. Kesäk. 5 p. tuli. Liikuttaaksensa ja paremmin säikähdyttääksensä ihmisiä vannomaan, koetettiin kaikenmoista konnanpeliä samana päivänä. Tykkiä vedettiin Waasan torille palavine sytytys-soittoineen, hevosjoukkoja ratsasteli ristin rastin kaduilla, jalkaväkeä marssi täysissä aseissa torvien toitotellessa ja rumpujen rämistessä. Sotaväkeä oli ollut kirkossakin peljästyttääkseen vannomaan. Tosin peljästyikin tästä aina joku ja vannoi säikähdyksissänsä. Moni vannoi muustakin syystä, muutamat olivat vannomatta ja useatkin olivat jääneet kaiketi pois koko kaupunkiin tulematta.

Uskollisuusvalan kielsivät muiden muassa: kauppaneuvos Fahlander ja laamani Bergvall, joka jälkimäinen kiivastui, kun vaadittiin valaa ja selitti itsensä ei elävänä suostuvan semmoiseen käytökseen. Siitä näitä kumpaakin syytettiin salaisista vehkeistä venäjän valtaa vastaan; he vietiin Turkuun, jossa he tuomittiin ammuttaviksi, mutta saivat ystäväinsä rukouksista pitää henkensä ja pääsivät Ruotsiin, jossa he koroitettiin vapasukuisten säätyyn, kumpikin nimellä Wasastjerna (= Waasantähti). Kauppias Rundell ei myöskään vannonut. Kun jo mainitun Bennvik'in tilan omistajan P. J. Bladh'in väkisin vaadittiin vannomaan, ei totellut; vaan väisti sen. Hän pyysi kahden kesken saada puhutella venäläistä päällikköä ja kun pääsi virkamaaherra Emine'n luoksi, kielsi hän itsensä koskaan vannovan pakkovalaa; vaan sanoi antavansa kunnian-lupauksen ett'ei kävisi kummallekkaan puolen sodan kestäessä. Niin hän ei vannonutkaan. Närpiön rovasti, tohtori Hägg, taas vannottuaan pisti maaherra Wanberg'in käteen epäyskirjeen, jossa juhlallisesti vakuutti itsensä vannoneen ainoastaan rakkaudesta omaisiansa, vaimoansa ja lapsiansa kohtaan, vapahtaaksensa heidät onnettomuuksista ja surkeuksista. Luettuansa tämän kirjeen vihastui maaherra silmittömäksi, kun muka noin uskallettiin heitä ärsyttää ja tehdä vastoin. Niin uutterana venäläisten apulaisna kuin oli, ei Wanberg voinut aavistaakkaan että juuri sama hänen isäntänsä laittaisi nöyrän palveliansa virkaheitoksi jo ennen saman kuun loppua! Hän sekä monta muuta vannonuttakin virkamiestä pantiin viroiltansa Kesäk. 29 p.; totta oli syynä, että heidän luultiin suosineen Bergenstråle'n hyökkäystä.

Tiedämme miten Kesäk. 5 p. kävi. Siis määrättiin taas uusi päivä kansan valiomiesten vannottamista varten, sillä heitä ei ollut monta Waasassa vannomassa. Täksi päiväksi määrättiin Kesäk. 23 p. Nyt oli kihlakunnan oikeus asetettu vannottamaan, ja luultavasti samaa varten tuli översti Birnkoff taas 130 miehen kanssa käräjäpaikkaan. Mutta nytkin onnistui se huonosti. Ei näet paikallekkaan tullut muita kuin Närpiön pitäjään urkuin-soittaja Ramstedt ja lautamies Joppas Östermarkun kylästä, jonka vuoksi vaan heitä voitiin vannottaa. Wannottajana oli ollut kihlakunnan tuomari F. Söderlund.