VIII.
Nyt voimme palata taas Närpiön sotaisten tapahtumain juoksua pitkittämään. Kuten muistamme, pakeni yksi kasakka Tjerlaks'in kylästä. Sepä tulikin heti eversti Birnkoff'in tykö ja kertoi kaikki. Wenäläiset kyllä jo tiesivät, varsinkin; Markussa hätyytettyin ja palanneitten vihollisten kautta talonpoikain olevan rauhattomia mutta näkyvät muutoinkin saaneen vähän vihiä rantakyläläistenkin vehkeistä.[17] Mutta tämän varman tiedon tultua joutuivat Wenäläiset liikkeelle. Lentokäskyjä lähetettiin talonpoikain vielä valtaamattomiin kyliin, kaikille sinne majoitetuille sotamiehille, että kiireimmittäin tulisivat pois. Sitten marssivat nämä Birnkoff'in komennon alla olevat 130 kasakkaa ja osasto husaareja, rakuunoita ja jääkäriä muutaman aitan luoksi, joka ennen oli ollut Närpiön komppanian varustus-aittana ja jonka luona useampia teitä yhtyy, siellä katkaistaksensa talonpoikain keskinäisen yhteyden, jos kapina olisi levinnyt useammalle haaralle. Mutta kun ei yhtään vihollista näkynyt ei kuulunut, vetäytyivät he takaisin Lapvärtiä kohden samana päivänä. Sitte lähettivät sitä ennen kasakkaparven tarkastamaan vihollisensa oloa. Tämä tarkastusväki palasi, nähtyänsä talonpojat varustauneina Långbro'n sillan takana, eikä lähestynyt edes pyssykudillenkaan, kun näki pari kolme sataa talonpoikaa siellä varuillansa, eikä antaunut tarkastamaan oikein heidän varustuksiansakaan, olivatko ne semmoisia miltä näyttivät. Sanovatkin muutamat heidän palanneen siitä, kun tiellä olivat tavanneet erään sukkelan koiransilmän, joka hyvin totisena kertoi paljon sotaväkeä olevan tulossa, josta kasakat heti olisivat pyörtäneet ja ajaneet toisten luoksi. Sittemminkin ratsasti joukko rakuunoita talonpoikain varustusten sekä Näsbyy'n kylän ja hiukan eteläisemmän Finbyy'n sillan välitse, kun huomasivat ett'eivät talonpojat olleet aivan rauhassa varustustensa takana, vaan muutamia tunkeusi etelämmäs Kotnäs'in kylää kohden. Tämä tapahtui Kesäkuun 27 p., joka oli maanantai. Ensi tiistaina vetäytyivät nämäkin pois eteläispuolelle Närpiön jokea, joka eroittaa Näsbyy'n ja Finbyy'n kylät toisistansa, eivätkä näyttäineet pariin päivään. Innokkaimmat ja malttamattomimmat talonpojista käyttivät näitä rauhan päiviä kahlehtiaksensa niitä, jotka jo olivat vannoneet uskollisuuden valan Wenäjän keisarille. Jo ennenkin olemme nähneet kuinka talonpojat vangitsivat ja kiukkuisesti kohtelivat vannoneita. Närpiöllä vangittiin kaikki lautamiehet ja mainittu urkuin-soittaja Ramstedt sekä kirkkoväärti. Rovasti tohtori Hägg'kin oli vähällä joutua samaan pulaan, Hänen apulaisensa Asculin otettiin kiinni ja köytettiin kädet selkänsä taaksi, joten sai maata kotvan pappilan pirtin lattialla. Wihdoin astui eräs talonpoika, joka ei hyväksynyt semmoista käytöstä omaa sielun-paimenta vastaan ja irroitti hänen köysistänsä, ehkä toiset olivat siitä kiukuissansa ja uhkailivatkin, arvellen sen kaiken olevan parahiksi vihollisten alle itsensä vannoneille; mutta mies siitä ei paljon pitänyt lukua, joten Asculinkin pääsi. Nimismies Ingströmillä oli myös vaikea päästä heidän väijymisistänsä. Järjestyksen hoitaja ja pitäjään-kirjuri Forsman'in, joka jo oli 70 vuoden ikuinen, joutui poikinen heidän käsiinsä ja lähetettiin, kädet köysissä selän takana, af Lund'in alukseen. Entisen kappalaisen Holstius'en poika, tuomari (?) Holstén pakeni talonpoikain tullessa, mutta saatiin kiinni. Sanovat muutamat hänenkin viedyn samaan laivaan. — Warsinkin vaikeana olisi tähän aikaan ollut olla ruununpalveliana, kun hänen täytyi pysyä ammatissaan ja yhtenä päivänä oli yksi käskiänä, toisna oli toinen. Todella tänä aikana jäykän ja valtio-mielipiteellisen miehen olisi ollut sangen paha hoitaa semmoisia ammatteja.
Muutoin talonpojat kulkea tallustelivat näinä rauhallisina päivinä kylissä, mikä missäkin. Mutta jotta ei vihollinen aivan äkisti karkaisi heidän päällensä, oli kellotapuliin asetettu vartioita katsastamaan, milloin Wenäläiset tutisivat; soittamalla heidän oli määrä antaa tietoja tapulista, josta oli avara näköala. Kun oli semmoinen vartiopaikka eikä juuri tarvinnut pelätä vihollisen aivan äkkipäätä karkaavan päälle, heittäysi aina joku liian huolettomaksi ja rupesi siitä roistoilemaan. Samat nyt jouten juoksiat pakoittivat tohtori Hägg'inkin pakenemaan, ahdistain häntä niin tuiki valastansa. Hän pakeni ensinnä Bennvik'in isolle tilalle, mutta kun sielläkään ei ollut varma vihollisen tervehtimisistä, pakeni hän Ruotsiin. Lähtiessänsä ijäksi Närpiöltä, pysähtyi tohtori Hägg kellotapulin eteen selittämään siellä vartioiville talonpojille, kuinka heidän paraatkin varustuksensa olivat kelvottomat säännöllistä sotaväkeä vastaan, ja näyttämään heidän töittensä mahdolliset vaaralliset seuraukset; varsinkin nuhteli hän monen nykyistä roistoilemista ja kansalaisia vastaan riehumista. Tämän puheen tähden sanotaan erään vimmastansa sokean talonpojan tarttuneen luukuin salpapuuhun ja juosneen, se käsissään, alas. Mutta ennenkuin ennätti alas oli tohtori jo ehtinyt nousta kärryihinsä. Nähdessänsä myöhästyneensä oli mies pakissut: "Olisit odottanut vielä räpäyksen, niin olisit jäänyt hiipaksi".[18]
Aina Heinäkuun 1 päivään ei tapahtunut mitään erinomaisempaa talonpoikain sotaisissa liikunnoissa. Heitä voi olla 400 eli 500 miestä Långbro'n varustuksissa. Mutta perjantaina Heinäk. 1 p. tuli taas parvi kasakoita ja rakuunoja Lapväärtistä. Osa heitä pysähtyi pappilan kohdalle, toinen ajoi pitkin tietä Näsbyy'hyn, toisia taas Kotnäs'in kautta Långbro'n sillan luoksi. Talonpojat saivat tapulista sanan heidän tulostansa ja olivat siis varuillansa. He laittoivat osan asettumaan vähän matkaa varusteensa ulkopuolelle eli tien varrelle metsikköön sillan eteläispuolelle. Heidän oli käskynä päästää viholliset, kun tulevat, sivutsensa rauhassa kulkemaan lähemmäs siltaa, jotta he siten saataisiin ristituleen. Jo olivat nämäkin paikoillaan, kun tuli sana, että vihollisia olisi suunnaton lauma, ja ett'ei vähän joukon ollut kuvitteleminenkaan niille saada mitään vastusta. Siis vetäytyvät he toisten joukkoon varustustensa suojaan. Kohta tulivatkin kasakat; mutta karvaalla mielin näkivät nyt talonpojat, ett'ei niitä ollutkaan paljon, vaan ett'ei heidän olisi ollut kummakaan tulla selville näitten kanssa. Nyt ei enään saatettu asiaa auttaa, ja kaikki täytyi jättää sillensä. Kasakat eivät tulleet nytkään varsin likelle; mutta muutama, joka osasi vähän venäjätä, käski jonkun talonpojista tulla hänen puheillensa sovintoa eli sotilakkoa hieromaan.
Waan päälliköt varoivat kavaluutta ja kielsivät jokaisen sinne menemästä; jonka vuoksi muutamia voimattomia laukauksia vaan saivat vastimeksi ja palasivat sillä.
Nytpä talonpojat päättivät heidän mentyä, ähmissään kentiesi siitä kun niin helpolla väärän puheen kautta kasakat pääsivät, muuttaa leiriänsä Finbyy'n sillan korvaan. Muutamat läksi edeltä jo katsastamaan, mutta joutuivat eräällä mäellä Kaalahden ja Kotnäs'in kyläin välillä kahakkaan sinnepäin uudestansa pyrkiväin kasakkain kanssa. Tämä taistelu tuli talonpojille aivan äkkiä, jonka vuoksi ottivat paetaksensa ammuttuaan aikansa. Eräs torppari ja muutama renkimies kaatui tässä kasakkain keihäillä pistettyinä. Kasakoita ei kuollut muuta kun yksi, ehkä usiampi taisi tulla haavoitetuksi.
Kun kahakassa ampueltiin, kutsui pauhe likikylistä lisää, semmoisia jotka tulivat kahakoissa ja muulloin tarpeen aikana joukkoon, mutta muutoin olivat kotonaan; niinpä he paukkeesta nytkin älysivät tulla, arvellen heitä ehkä tarvittavan. Nyt talonpojat vuoroltaan hyökkäsivät vihollisen päälle ja ajoivat sen tuolle puolen Finbyy'n siltaa, josta se itsestään pakeni Lapväärtiin, vieden muassaan muutamia miehiä, joiden luuli olleen talonpoikajoukossa. Mutta nämä pääsivät irti jonkun herrasmiehen rukouksista, pait yksi, jonka ihan syyttömästi murhasivat. Nyt vetäytyivät kaikki talonpojat Finbyy'n sillan pohjoisempaan korvaan, joka on lähes pari neljännestä etelään entisistä varustuksista Långbro'n sillan päässä. Tähän taas laativat varustuksiansa sekä maasta, mullasta että haloista, joita oli joltinen joukko jokirannalla uittamista varten siitä mereen, josta Närpiöläiset itse tavallisesti veivät niitä Tukholmaan ja muualle. Poikki tien ladottiin halkopino rintavarustukseksi, jonka keskelle asetettiin muutama Waasasta saatu vähäinen lysti. Samoin kokivat laatia varustuksia pitkin koko pohjoisrantaa, paitsi itse joensuuta, jonka heittivät varustuksitta. Pattereilla ja rinta-suojilla varustettua rantaa voi olla pari venäjän virstaa. Pääleirinsä asettivat pappilan mäelle, jossa autiossa talossa nyt olivat herroina, ja kun useimmat vihasivat tohtori Hägg'iä siitä, kun vannoi ja muka vapaehtoisesti (!) oli pitänyt vihollisia upsiereja majassa luonansa, olivat he hänen talollensakin vimmassa. Hänen omaisuutensa kanssa meneteltiin hyvin tavattomasti; kaikki hävitettiin, kalliita huonekaluja lyötiin paljon ihan ilman aikojaan pirstaksi. Niinpä muutama oivallinen pianokin turmeltiin aivan tuholle. Semmoinen sopimaton ja raaka käytös on alati oleva talonpojille ja koko liikunnolle häpeäksi, tulipa se sitten mistä hyvänsä. Mutta iloittava on nähdä tämän olevan ainoan kerran, jolloin liikunto häväisee itsensä, ja meidän on aina ajatteleminen, että tämä joukko oli pelkkiä harjaantumattomia talonpoikia ja melkein päätöntäkin väkeä. Myönnettävä myös on, että nämä talonpoika-liikunnot samanlaisten rinnalla useimmissa muissa maissa ovat mitä siveimpiä ja järjestetyimpiä. Se on enimmästi näiden talonpoikapäällikköin ansio, että tämä työttömyys ainoastaan hyvin harvoin muuttui kaikkea mullin mallin muuttavaisiin mullistuksiin, ja että vain harvoin syntyi järjestystä loukkaavia tapahtumia. Tämä heidän ansionsa tässä suhteessa on sitä suurempi, kun on ajateltava että tässä nyt oli saapuvilla pari kolme tuhatta joutilasta miestä, joita ei suinkaan ollut aina helpoin pitää järjestyksessä. Wannoneita hätyyttäessä tosin eivät päälliköt kaikki olleet muita malttavammat eikä mielevämmät; mutta siinä heidät sokeutti intonsa. Yli päätänsä sanotaan näitten päällikköjen hyvin sopineen keskenänsä, kun kullakin oli omat käskettävänsä. Heitä tosin ei kukaan ollut asettanut käskiäksi, eikä ruvennut käskettäväksi, vaan päälliköt olivat aina asettauneet itse sille paikalle, eikä sitä muut panneet vastaan. Ainoastaan ensi alusta Finbyy'n sillan korvassa oli heidän välinsä tainnut olla vähän eripuraista varustus-tuumissa.
Koko sen ajan, minkä olivat leirissänsä hätyyttämättä, olivat hyvin hyvillä tuulin, eikä yhtään surullista eikä pelvon luikkausta tuntunut. Joka ilta ja aamu pidettiin rukousta, jolloin miehistö veisasi virren ja joku päälliköistä, joskus pappikin toisista seurakunnista, luki rukouksen — koska sekä oma rovasti läksi patoon, että hänen apulaisensa jätti Närpiön. — Pait tämmöisiä hartauden hetkiä, mainitaan muiden muassa ukko Thölberg'in pitäneen kehoituspuheita, jotka useimmiten lopetti sanoen: "Ainoa, minkä minä päällikkönä vaadin teiltä on: hiljaisuutta, tottelemista ja — kunnioitusta itseäni kohtaan". Totta ukko ei siltä lie saanut mitä vaati, vallankin tottelemista, kun jätti koko joukon ynnä päällikkyyden tässä suhteessa onnellisemmille kilvoittelioillensa — talonpoikais-johtajille.
Jos joku uskalsi virkata vähääkään halventavaa heidän varustuksistansa ja suojeluslaitosten lujuudesta vihollisen rynnistäessä, niin vaikeni hän pian toisten pilkkasanoista ja naurusta. Niinpä sanoi muutama äijä mainittua Ridderhjertaakin, joka ei aina tainnut tuuvitella heitä huolimattomuuden eikä liian levollisuuden uneen, että Ridderhjertan (= Ritarisydämmisen) siaan olisi hänen nimensä pitänyt olla Harehjerta (Jänissydämminen), "sillä jänis hänellä oli sydämessä". Kun ei heillä ollut yhteistä, yleistä muonavarastoa, tahtoi siitä syntyä epäjärjestystä kun muutamain aina tavan takaa oli lähteminen hankkimaan ruokavaroja ja viipyivät niissä toimissaan päivän tai yön. Tämä oli päälliköitten mieliä vastoin; mutta mitäs siinä auttoi, kun miehet vakuuttivat itsensä "ei osaavan elää ruuatta". Tavallista sentään oli, että leirissä olevain omaiset toivat heille sinne ruokaa, jolloin kodosta saadut varat usein jaettiin tasan toisten kanssa, jotka olivat ilman.
Myös oli täälläkin tapana koristaita sotamiesten tavoin ainakin; sepä ei niin päätöntä aina ollutkaan, sillä siten saivat viholliset useita kertoja arvelemaan, eivätkö olisikin säännöllistä sotaväkeä, eli ainakin että semmoisia oli heidän joukossansa. Pait sitä tykkiä, jonka pistivät keskelle Finbyy'n sillan rintavarustusta, oli heillä Långbro'n varustuksissa ollut pölkky, musta pilkku päässä, joka ulompaa näytti tykiltä. Ilman sitä oli heillä kuusen kuorista valkeina hohtavia hihnoja ja kihängiä. Tähän aikaan käytettiin yleisesti villtihattuja; niihin pistivät pyrstöjä ja sulkia, ja kun ei kukoilta, kanoilta saatu tarpeeksi, kävivät variksenkin ja muitten lintuin siivet kalusta; olipa vielä jollakulla jäniksen käpäläkin hatussaan. Tämä kyllä näyttää joutavalta; mutta jo heidän ollessansa entisten varustustensa takana, olivat viholliset tohtori Hägg'iltä tutkineet "mitä väkeä nuo olisivat"; hän ei ollut tietävinään enempää kuin vihollisetkaan. Se heitä kummastutti, että muutamilla oli punaiset liivit, toisilla siniset tai muun näköiset.