Haastanen ehkä ensin sanasen näiden Muistelmain keräyksestä ylipäätänsä. Käydessäni useamman luona, sain tietää hiukan siltä toisen tältä. Mutta näiden tietoin sovittaminen ja järjestäminen ei ollutkaan helpointa, kun huomasin ukkoin juttuin ei pitävänkään yhtä, kun huomasin äijä parkain muistin jo ajan hävityksistä pettävän. Ei siinä muuta neuvoksi kuin panna jokaisen jutut rinnan ja sitten seurata niiden antamia tietoja, jotka puheissaan paraiten sopivat historian kertomuksen ja toistensa kanssa yhteen, ehkä asuivat eri suunnilla pitäjäässä ja siis arvattavasti eivät olleet kuulleet ainakaan kaikkea toisiltansa. Tämä oli, pait monta muuta seikkaa, vaikeimpia töitä, joka vaati useampia käymisiä saman vanhuksen luona, jotta saisi kaikki järjelliseen juoksuun ja tiedot sekä varmemmiksi että täydellisemmiksi. On tuokin tukalimpia hankaluuksia, kun moni vanhus pelkää haastella kaikki mitä tietää, juttelee vaan päällisin puolin eikä muta kuulekkaan jos sattuu kyselemään asioita, joita hän pitää vaarallisina ja siis salaa. Niinpä satuin, tultuani puhuttelemasta muutamaa vanhusta, kuulemaan hänen virkanneen: "Kyllä mulla olisi ollut paljon enemmänkin selvittämistä, vaan en uskaltanut. Kuka sen tietää mikä seuraa, jos näin vanhoja asioita rupeaa selvittämään, ja mikä niiden kerääjälläkään lie mielessä." Harvoin semmoisissa tiloissa auttaa vakuutukset, ja parasta olisi jos osaa ikäänkuin leikitellen saada jutun matkaan. Moni ehkä luulee esim. Kälviän kahakkain kertomissa löytävänsä jotain ala-upsieri Hake'n tappeluista Järvenaution taloissa Kälviällä ja jälemmin Ala-vetelissä, mutta hänen töistänsä en ole saanut edes sen vertaa kerätyksi, että voisin häntä mainita ollenkaan: vaan harva tuntee nimen, ja tuskin kukaan mitä hän on toiminut.

Kälviän muistelmat olivat minulla jo ennalta kerätyt, kun kesällä 1864 pääsin avarammalle keräys-matkalle. Ensinnä vaelsin pitkin Etelä-pohjamnaan rannelmia Koivulahdelta Sidebyy'n seurakuntaan saakka. Koivulahdellahan kenraal-adjutantti Bergenstråle astui maalle ja marssi sieltä Waasan kaupunkiin. Sulvan, Maalahden, Petäjälahden, Korsnäs'in, Närpiön, Pirttikylän ja Teuvan seurakunnathan ovat olleet kaikki talonpoikaissodan tappelu-tantereina ja muutoinkin sodan jaloissa, joten sieltä siis aineita kyllä. Lapvärtistä olisi myös ollut yhtä ja toista tallentamista, mutta kokoelmiani sieltä kohtasi kova onni, joka, pahoin kyllä, usein kohtaapi töllistä toiseen jalan kuljeskelevaa ja jollekkin paperille saatuja tietojansa panevaa kerääjää. Pait sitä onkin tärkein muistelma Lapväärtissä tämän sodan ajasta, nimittäin tappelu siellä Elokuun 29 p., tarkoin selitetty sekä Montgomeryn että Brakel'in historiassa. Sieltä pitkitin matkaani Ömossa'n keskievariin ja Sidebyy'hyn, tapahtumia sieltä keräilläkseni. Niistä tuskin puhumistakaan, kun en saanut tietää senkään vertaa mitä jo ennen on tuttua eikä yksityisyyksiä ollenkaan, muuta kuin jonkun julmuuden, jotka tässäkin sodassa olivat niin yleisiä varsinkin vihollisen puolelta, ett'ei niistä juuri kehtaa yksinänsä haastaa mitään. Sidebyy'stä poikkesin Isojoen läpi Karvian ja niin Parkanon seurakuntiin, jossa sain tietoni tapahtumista Kantin keskievarissa. Kurun kappelissa supenivat sotajutut epäselviin kertoelmiin majuri Eek'in onnettomuuksista ja vältvääpeli Roth'in urostöistä. Ruovedellä tapasin muutamia viime sodan aikuisia vanhuksia, jotka itse olivat olleet Ritoniemen eli Komppania-lakean kahakassa ja kertoivat asiat niinkuin itse olivat älynneet ja nähneet ne, ehkä heidän kertomansa eroaa muista jo ennemmin tehdyistä, kuni vasta paremmin näkyy. Kun en mielestäni voinut saada luotettavia tietoja muista Roth'in vehkeistä, heitin ne siksensä, koska ne jo ennen ovat kerrotut. Ruovedeltä tulin Keuruulle, jossa kerrottiin kahakasta Hoskarin keskievarissa, rovasti Rosenbach'in rääkkäyksistä j.n.e. Siellä satuin saamaan käsiini muutaman vanhemman, entisen kirkkoväärtin tekemän, kynäilyksen näistä asioista; paha vaan että kertoelmasta ei enään ollut monta lehteä jälellä. Matkattuani Kuivasmäen, Jyväskylän ja Laukkaan kautta, jossa tiedustelin yhtä ja toista, tulin Saarijärvelle, jossa sain tiedot Pohjanmaan talonpoikain hyökkäyksestä vihollisen kuormastoa ryöstämään. Liimattalan kylän ja Sumiasten seurakunnan kautta tulin Rautalammille, jossa vielä sain vähän tietoja v. 1808-1809 sodasta. Se, minkä Suonenjoella, Kuopiossa ja Maaningalla sain, oli aivan vähästä arvosta ja jo ennen tuttua. Siihen kuulustelemiseni v. 1808-1809 sodasta melkein taukosivatkin. Kesäni oli jo kyllä kulunut edellisillä matkoillanikin ja siis en kiireellä paluumatkallani ennättänyt enkä suurin huolinutkaan tiedustella suurista tappelukentistä, niinkuin Lintulahdella, Salmella ja Lapualla. Tiedot näet semmoisista valtatappeluista eivät mielestäni ole rahvaan hallussa, varsinkin kun se tappelun aikana ainakin enimmäksi oli paossa; sitä vastaan ovat ne jo kyllä tarkoin kerrotut Montgomery'n historiassa, joka tosin, ehkä ylimalkaansa kyllä tarkka ja täydellinen, ei ole sekään ilman virheittänsä. Sivu-tapahtumia olisin kentiesi voinut saada, mutta, ehkä hekin ovat arvosta, en ennättänyt, kuni sanoin jo äsken. — Maininnen tässä tuonkin ehkä vastaisille saman aineen kerääjille, jotta Saarijärvellä itää kohden enemmän muistellaan ison vihan tapahtumia ja jutellaan enemmin kivekkäistä kuin tästä sodasta.

Mennä vuonna vielä ei ollut aivan myöhäinen kokoilla viime sodan tapahtumia, mutta sen kyllä kuuli ja huomasi, että monta tärkeätä tietoa on vaipunut multiin. Wielä satuin useimmiten saamaan tietoni vanhuksilta, jotka itse olivat toimineet ja puuhanneet tässä sodassa, ehkä monen muisti jo oli ijästä ja ajan vaivaloisuuksista hämärtynyt. Niin on muutaman vuoden perästä tämmöisten seikkain keräileminen hyvin vaikeaa, jos ei aivan mahdotonta, kun näiden kuluneitten, milloin riemuin kulloin polon, päiväin todistuksia on vaan Tuonelan tuvilla. — Näistä vanhuksista puhellessani, en voi olla vaiti heidän nykyisen tilansa laidasta. Joku heistä kyllä vielä elää elatusvaarina entisessä omassa talossaan, mutta moni on kululla talosta taloon, kylästä toiseen. Usea valitti katkerasti köyhyyttänsä ja kyseli, miksi entiset sotamiehet saavat apurahaa vanhoilla päivillänsä, eikä heille anneta mitään, ehkä hekin ovat tapelleet ja uskaltaneet yhtä paljon kuin moni sotilas. Warsinkin Närpiön pitäjään vanhukset nurkuivat tilaansa, kun heistä moni on ollut suojelusväessäkin eikä siltä tule mitään apua heille. Eräs Petsjärvi, josta vasta tulen haastamaankin, näytti muutamia leipiä, joitten, ynnä jonkun vähän jyvä-avun hänen ruotutalostansa, sanoi vesissä silmin olevan ainoan, mistä hänen piti elää koko seuraava osa vuotta. Arvattavasti äijä parka vaikerteli vähän liiaksikin, mutta totta oli hänen valituksissaan joku perä, koska hartain toiveensa oli päästä Ruotsiin kuolemaan. Kylläpä luulisi, niinkuin Petsjärvi ja moni muu vanhus arveli, niitten, jotka ovat riidelleet vihollista vastaan, ehkä omankin komentonsa alla, ansaitsevan luettaa niiden joukkoon, joille annettaisiin eläkkeen apua muistakin varoista pait köyhäin holhouskunnan.

Niin ovat nämä Muistelmat saaneet syntynsä ja siten on aine aivan otettu kansan omasta suusta. Bennvik'in tilan kohtaloita kertoessani, olen kuitenkin seurannut enimmäksi C. J. Bladh'in kirjaa "Minnen ifrån Finska kriget", jonka kirjoittaja epäilemättä tietää ne asiat parahiten. Kykyäni myöten olen kokenut seurata totuutta ja kertoa asiain totista juoksua. Missä olen huomannut vanhusten muistin pettävän tai jutun muutoin olevan väärän, olen hyljännyt sen. Tosin on hyvinkin mahdollista, että olisin muistelmissani harhaillut, mutta sitä ei pantako ainakaan tahtoni syyksi, vaan missä virheet ilmestynevät, luettakoon vaillinaisten tietoin, väärän käsityksen ja puuttuvan kykyni matkaan-saamisiksi. Muun muassa on monta tallennettavaa seikkaa voinut joutua syrjään ja huomaamatta, vaan sen vuoksi ei kohdeltane tätäkään vähää tylyyden ankaruudella.

Muistelmain muodosta on jo vähän vihiä annettu ja näin siitä ei enään suurin haastelemistakaan. Ne eivät ole puetut sodan yleisen juoksun kuvaelmain pukuun, niinkuin ehkä moni ensiksi luuli. Näissä kuvailla asiallisesti sodan mainittavimpia tapahtumia, sankareita eikä muitakaan osan-ottajia. Waan kansan pyrinnöt ovat olleet tarkoituksena saada jotensakin kokoon ja tallelle.

Usein on lukia tapaava Muistelmissa poikkeemisia historiallisistakin tapahtumista. Semmoiset poikkeemiset ovat vaan harvoin sivumaineessa osoitetut ja tapahtumat kerrotut niinkuin jutteliat ovat ne haastaneet ja asian haarat ne todistaneet. Niiden joka kerta historiain kanssa rinnan paneminen olisi vaan vaatinut liian laveita arvosteluja. Missä rahvaan muistelmat ovat aivan sotineet historiaa vastaan ja niillä ei ole ollut otollista eikä nähtävää syytä uskottavammiksi luettaa, olen heittänyt ne mainitsematta.

A) Kahakat Kälviällä v. 1808.

I.

Suomen sotajoukon, joka paloi halusta saada mitellä miekkojaan vihollisensa kanssa, oli täytynyt päällikkönsä kelvottomuudesta paeta perimmäiseen Pohjolaan. Tämä päällikkö, kreivi Wilhelm Mauritz Klingspor, sai sen korkean ammatin, joka vaati suuria sekä sielun että ruumiin vointia, kuningas Gustaf IV Adolfin suosiosta eikä omasta ansiostansa. Klingspor oli arka ja hänen sotajoukkonsa täytyi olla arkana. Hämeenlinnasta, jonka jätti "laahinkia laukaisematta" — niin sanoi eräs vanhuskin — vihollisensa valtaan, oli hän jo marssinut lähelle Oulun kaupunkia, jättäen koko eteläisemmän maan hangasteliainsa valtaan. Ainoat linnatkin alkoivat antauta. Suomen miesten täytyi paeta vesissä silmin mielipahasta, kun näin piti pötkiä kotomailtaan. Mutta tämä arkana olo oli niin sotaherrain että sotureinkin mieliä kaiketi vastoin. Tämä pahoillaan olo muuttuikin toki Siikajoen tappeluun, jossa uljas Adlercreutz synnytti ensimäisen kunniapäivän. Jo oli sama uros, joka Revonlahdella rohkeni 160 miehellä rientää toistakymmentä kertaa väkilukuisempaa vihollista vastaan, kääntänyt häpeällisen pakomatkan riemulliseksi voiton retkeksi. Jopa oli mainio sankari Sandels'kin kolmanna kunniapäivänä voittanut viholliset Pulkkilassa ja jo pakeni vihollinen vuorostaan.

Tämä olikin tapahtuma, josta voimme alkaa.