Tämä sota ja nämä tapahtumat hävittivät pitkiksi ajoiksi Närpiöläisten kaupanliikkeen, joka silloin oli joksikin virkeä, ett'ei vieläkään ole koronnut entiseen kuntoonsa. He kävivät kauppaa Ruotsin puolella isommillakin aluksilla; mutta kun heillä silloin oli niin kutsuttuja kaljaasiakin parikymmentä, niin ei ole enään kuin muutama. Jo Kesäkuun alusta kokivat Wenäläiset hävittää tätä kaupan liikettä väkisinkin, kuten jo ennen olemme nähneet. Kun heiltä vaadittiin pois kaikki veneet ja alukset, tiesivät he koukun tälle kiellolle: he kätkivät aluksensa. Isoimmat aluksensa he laittoivat ulkosaariin, jott'ei vihollinen saisi niitä käyttäässeen eikä hävittääkseen. Pielahden kylällä yksin oli kolme isompaa alusta. Kaksi niistä olivat vieneet ulommas; mutta kolmas oli ajaunut niin lujaan karille, ett'ei sitä enään saatu irtikään. Tämän hävittivät viholliset voitettuansa Lillmåssan nevalla ja Hertsböle'n kylässä. Kun talonpojat olivat korjanneet veneensä, eivät viholliset tahtoneet päästä alukselle. Mutta muutama kasakka, hyvä uimari, riisuikse alasti ja nakkausi uimaan, sytytyskeinot hampaissaan tai missä lienevät olleet; ui niin paikalle ja sytytti aluksen. Sitten palasi hän samoin taas, levättyänsä hetken veden pinnalla ihaillaksensa tuota näyttelyä, jonka itsellensä oli valmistanut. Toiset alukset säilyivät.
Näitä päättivät pakolaiset itse täyttää apua toimittaaksensa. Kun heillä oli aluksia, joilla pääsi edemmäskin ja selvä, vihollisista vapaa meri edessä, minnekä he mielisivät luoda silmänsä jos ei esivaltaansa, jota rakastivat suuresti, ehkä sekin oli jättänyt heidät oman onnensa nojaan. Mutta jos omista ja muiden kokemuksista tiesivät kavalluksen ja kelvottomuuden viittaavan Suomen sotajoukon johtajan teitä ja polkuja, niin eivät voineet uskoakkaan, että heidän hallituksensa olisi tuleennuttanut toimiansa vaan teetteleväisyydestä, joten nyt sanovat. Ennen eivät suvainneet kuningastaan moitittavan, nyt kaikki on Gustaf IV Adolfin syy! Jo sanoin, että mielivät kuninkaansa puheille. Kuningas, joka leikistä oli päättänyt tehdä toden, oli itsekin laivastolla tullut Suomeen, sitä itse komentaakseen ja ollakseen muutoinkin tantereita lähempänä, sodan juoksua paremmin johdattaakseen; ehkä tiettyä on, että kova kohtalonsa tässäkin seikassa teki, ett'ei esi-isäinsä onni seurannutkaan häntä, eikä hänelle paistanutkaan Gustaf'vien kunnianpäivä. Hän oli nyt Grälsbyy'ssä Ahvenanmaalla. "Wiisi- tai kuusikymmentä" henkeä, jaettuina tasan kumpaankin alukseen, päätti purjehtia kuninkaan luoksi. He kelasivat ankkurit syvyydestä ja toivovin silmin katsoivat he, kuten myötäinen tuuli pullisti heidän purjeitansa. Heillä oli useampi tuuma tämän kuninkaan luona käymisensä kanssa. Kun eivät kuninkaan asettamilta johtajilta olleet saaneet apuväkeä, mutta vaan tyhjiä lupauksia, jotka yllyttivät heidät liikojakin uskaltamaan, päättivät ilmoittaa itselle kuninkaalle asiansa ja suinkin häneltä saada apua. Myös oli heidän aikeensa pyytää hallitukselta apua heidän yleisessä hädässään ja surkeassa, avuttomassa tilassaan. Wahingoitta, vaaroitta pääsivät kuninkaan luoksi Grälsbyy'hyn ja pääsivätkin kohta hänen puheillensa. Joukostansa valitsivat muutamia kunnokkaimpia kuninkaan kanssa haastelemaan. Kuningas näyttäiksi hyvin "armolliselta" ja "lempeältä"; hänelle kertoivat kuten osasivat sen minkä isämaansa ja kotoinsa edestä olivat tehneet, ja ne polot ja kovuudet, joita heidän oli täytynyt kärsiä. Kolme erityistä kertaa olivat he kuninkaan puheilla, joka aina kohteli heitä hyvin suosiollisesti. Kuitenkaan eivät saaneet siellä mitään toimiin, ja kun viime kerran läksivät kuninkaan luota, pisti hän heille 15 riksiä käteen! Tätä ihmettelivät ja paheksuivat talonpojat, kun nyt kohteli näin kummasti heitä. Nyt näkivät itsensä ei saaneen täältäkään apua ja palasivat murheellisin mielin kotimaillensa, jossa vasta myöhemmin, toisten aikain aljettua, heidän vammansa sulivat kiinni ja tilansa taas aikoja voittaen alkoi parata. Tietämätöntä lienee mitä Gustaf Adolf tällä käytöksellään ja lahjallaan arveli. "Oliko tämä ainoa julmain palojen palkkio, jonka nyt voi antaa?" Oliko tämä jotakin juomarahaa vai todistiko se kuninkaan katkeroista tunteista, kun oli laittanut itsensä yksin näin väkevää vihollista vastaan; toiko tämä hetki hänen mieleensä tapahtumat Tilsit'issä ja England'in tarjotun avun, jonka hylkäsi? — Tällä Gustaf Adolf'in uudella eriskummaisuudella tahdomme lopettaa nämä viimeisenkin kertoelmat Eteläpohjalaisten rienteistä ja pyrinnöistä, sotaisista vehkeistä ja kärsimisistä tämän iki-muistettavan sodan aikana, joka merkitsi uuden ajan aamuruskoa Suomen saloille.
Viite.
Edellisessä kertoelmassani ei minun ole mieltä myöten sopinut haastella yleisimmistä muista tapahtumista, näitä talonpoikain liikkeitä ennen, eikä myöskään niitten loputtua, kun olin ottanut kertoakseni tässä vaan talonpoikain tekoja ja töitä. Joku kuitenkin ehkä ei halveksuisi saada joitakuita tietoja niistäkin ajoista. Siis panen tähän luettelon sotaan koskevista virkakirjeistä pää-sisältöinensä, jotka tähän aikaan tulivat Närpiön nimismiehen arkistoon sekä Ruotsalaisilta että Wenäläisiltä.
W. 1808.
Helmik. 14 p. Nimismies Sandberg'ia käsketään laittamaan keskievareihin hevosia kuriereja vasten.
22 p. Maaherra Wanberg käskee ruotu-isäntiä kiireesti hankkimaan lampaanmahkaisia turkkeja sotamiehilleen, uhkaavia sotaretkiä varten; sillä muutoin täytyisi heidän lähettää ne kyytillä rykmenttiin.
24 p. Haastetaan erään välipostin viivynnästä.
Maalisk. 2 p. Luettelo 84 uudesta sotamiehestä, joita kapraalit A.
Ludén, K. Westman ja N. Svarfvar määrättiin johtamaan.
5 p. Kuninkaan Helmik. 6 annetun julistuksen johdosta, jossa oli tehnyt sodan tulon tiettäväksi ja yllyttänyt asukkaita urhoolliseen suojelukseen, kuuluttaa maaherra Klingspor'an käskystä, jotta joka miehen, kenen vaan haluttaisi, katsomatta tavalliseen sota-ikään, pitäisi olla tilaisuudessa saada kirjoituttaa itsensä sotamiesten joukkoon. Kehoitus tätä tekemään on kiihoittava ja voimallinen.