Jos vielä mainitsen Venäläisten kaupungin-osan kaupungin länsipuolella ja Moses Montefioren valkoisen turvakodin kaakon puolella, Hinnom'in laakson tuolla puolen, toivon lukijaini saaneen edes jotakin korvausta, että ovat seuranneet meitä kävelyillämme tässä monin puolin merkillisessä kaupungissa ja sen ympäristössä.
Mutta erehtyisinpä suuresti, jos en puhuisi mitään siitä hyväntekeväissyys-työstä, jota tässä kaupungissa ja sen ympäristössä harjotetaan, varsinkin mitä tulee Jumalan valtakuntaan ja sen levittämiseen maan päällä. Siihen on minulla sitä suurempi syy, kun meillä Jerusalemissa ollessamme oli onni ja ilo päästä pappein keskustelukokoukseen, jossa, paitsi kolmea saksalaista protestanttista pappia, jotka nykyään täällä työskentelevät, myöskin oli läsnä pastori B. Kairosta ja pastori F. Beyrothista ja jonka neuvotteluissa saimme selon uskonnollisista oloista ja työskentelystä Jumalan valtakunnan hyväksi tässä maassa. Tässä kokouksessa, johon meitä erittäin ystävällisesti kutsuttiin osallisiksi ja joka kesti useita päiviä, käsiteltiin monta varsin miellyttävää ja opettavaa asiaa sekä esitelmissä että keskustellen. Kaikki kokouksen jäsenet olivat hyvin innostuneet suuresta tulevaisuudesta, jonka he katsoivat lähetystyölle koittavan tässä maassa. Että jotkut lausuivat monta meistä liiankin hyvätoiveista mielipidettä tuhatvuotisesta valtakunnasta, on selitettävää siitä, että hehän täällä juuri työskentelevät siinä paikassa, joka monen mielestä on tuleva mainitun valtakunnan keskukseksi. Kuitenkin teki sydämmellemme hyvää kuulla lausuntoja, joissa oli niin paljo toivoa ja uskallusta; ne säilyvät minulla aina elävinä muistossa ja kiitollisena muistelen näiden rakasten veljien seuraa ja harrasta työskentelyä Jumalan valtakunnan asioissa. Täten lausun heille myöskin julkisesti sydämmeni sisällisen kiitollisuuden, vaikkapa he kielen tähden eivät saisikaan siitä tietoa.
Pyhässä maassa asuu kolmen eri uskon tunnustajia: muhammettilaisia, juutalaisia ja kristittyjä. Kun Arabialaiset vuonna 638 j.Kr. kulkivat läpi tämän maan, pakottivat he tulella ja miekalla asujamet kääntymään uuteen uskoon. Nykyiset Muhammedin uskolaiset ovat siis niiden jälkeläisiä, jotka kuuluivat vanhaan itämaiseen kirkkoon. — Juutalaiset taas ovat suurimmaksi osaksi tänne viime vuosikymmeninä siirtyneitä eri maista ja heidän lukunsa kasvaa yhä kasvamistaan. Merkit näyttävät viittaavan, että tämä kansa alkaa yhä runsaammin kokoutua isäinsä maahan. Heidänkin keskuudessaan tuntuu nykyaikoina vallitsevan jokin keskistymis-ikävä. Ehkäpä siinä lienee jokin alku raamatullisten ennustusten toteutumiseen lähimmässä tulevaisuudessa, mikäli ne koskevat tätä kansaa, joka on niin monta vuosisataa ollut hajoiteltuna kaikkiin maihin ja halveksittuna, pilkattuna ja vainottuna. — Täkäläiset kristityt ovat alkuaan kaikki kuuluneet kreikkalaiseen kirkkoon ja vielä nykyäänkin ovat suurimmaksi osaksi sen jäseniä.
Kaikki nämä kolmen uskon tunnustajat erittäin suuresti tarvitsisivat evankeelisen lähetystyön apua, koska he eivät tunne totista Jumalaa eikä Jesusta Kristusta, vaan vaeltavat pakanain tavoissa. Mutta valitettavasti on Turkin hallitus ankaroilla asetuksilla tehnyt erittäin vaikeaksi sen työn muhammettilaisten keskuudessa, jopa melkein mahdottomaksikin. Sen tähden lähetystyötä väsymättömällä innolla tehdään paraastaan kreikkalais-oikeauskoisen kirkon ja juutalaisten keskuudessa.
Jos katsahdamme tähän suureen Jumalan valtakunnan työhön, niin huomaamme, että juutalaislähetys on aivan eri haara itsekseen. Tämä työ vaatii työmiehiltänsä aivan erityistä työtapaa. Sen tähden siihen yksinomaan käytetäänkin sitä varten erittäin kasvatettuja miehiä, joille on opetettu tähän toimintaan soveltuva työtapa, ja he täällä, kuten yleensä muuallakin, toimivat erillään muista lähetystyön haaroista. Juutalaislähetyksellä on monta asemaa: Jerusalemissa 20,000:n, Jaffassa 6,000:n, Safed'issa noin 10,000:n ja Tiberiaksessa 6,000:n juutalaisen keskellä. Lähetystyötä pitävät yllä paraastaan englantilaiset ja skotlantilaiset ja sen pää-johto onkin Englannissa ja Skotlannissa. Tämän hyvin lavean lähetystyön keskuspaikkana on Jerusalem. Siellä on erittäin sitä tarkoitusta varten rakennettu kirkko, Sionin kirkko, jossa yksi pääpappi ja kaksi apupappia toimivat. Sitä paitsi on sairashuone omine lääkäreineen, n.s. Inquirer house ja teollisuus-huone. Jos joku nuori juutalainen minkä puutteen pakosta hyvänsä kääntyy juutalaislähetyksen puoleen pyytäen päästä kristillisen kirkon jäseneksi, neuvotaan hänet "inquirer houseen", jossa hänen aikomustansa ja vilpittömyyttänsä tarkkaan tutkitaan pitempi tai lyhempi aika. Tämä "inquirer-house", näyttää siis olevan jonkinlainen proselyyttikoti, sellainen kuin on muun muassa Tukholmassakin. Kenen huomataan vakavasti ja vilpittömästi tarkoittavan tosikääntymistä, hän saa kauemmin viipyä laitoksessa, oppia siellä jotakin käsityötä, kuulla saarnaa Kristuksesta ja nauttia opetusta. Kolmen vuoden kuluessa pitää hänen päättää, ottaako vastaan kasteen. Antamatta kastaa itseänsä hyvin moni luopuu laitoksesta, palaa uskoveljiensä luo jatkamaan säännötöntä elämäänsä ilman mitään varsinaista elintehtävää, ja ainoastaan vähäinen osa ilmoittautuu saamaan kasteen opetusta ja tulee kastetuksi. Tämä surettava kokemus saadaan täälläkin tämän kansan keskuudessa, joka vielä vaeltaa Mooseksen peite silmillänsä.
Samaa tarkoitusta varten on vielä kaksi lasten-kasvatuslaitosta, toinen poikia ja toinen tyttöjä varten, työhuone vaimoja varten, jossa köyhät juutalaisvaimot saavat työtä ja ansiota sekä saattavat kuulla Jumalan sanaa.
Hedelmät tästä suurenmoisesta työstä, joka pystyssä pysymisekseen vuosittain tarvitsee hyvin suuret summat, ovat vielä täällä, kuten kaikkiallakin, vähäiset siihen nähden, mitä siitä on toivottu. Näyttää siltä, kuin Herran aika ei vielä olisi tullut. Syynä tähän vähäiseen menestykseen näyttää, sen lisäksi, että Juutalaisilla on kuurot korvat evankeliumia kohtaan, olevan vielä erittäin se seikka, että kristillistä lähetystyötä oikein säännöllisesti vastustetaan. Jott'ei vanhemmat lähettäisi lapsiansa kristillisiin laitoksiin, on Pariisissa oleva Alliance israelite (Israelilainen yhdistys) perustanut sitä varten lastenkodon, jossa sekä annetaan kouluopetusta että myöskin opetetaan johonkin elintoimeen, siten vastustaakseen kristinuskon mahdollista vaikutusta. Pariisilainen Rothschild pitää täällä uskoveljilleen yllä koulua ja kaunista äskenrakennettua sairashuonetta. Äskettäin on myöskin eräs juutalainen Mayer alkanut vaikutuksensa, jonka määrättynä tehtävänä on estää kristillistä lähetystyötä juutalaisten keskuudessa. Mutta sittekin kastetaan joka vuosi muutamia juutalaisia, joten tämänkin kansan jäseniä tulee liitetyksi evankeeliseen kirkkoon. Herran työ edistyy kaikesta vastustuksesta huolimatta vaikkapa hitaastikin ja monia koetuksia kokien.
Muut lähetyspyrinnöt tarkoittavat yleensä ainoastaan kreikkalaisen kirkon jäseniä, s.o. sen kirkon, jonka kirkkokielenä on kreikka. Syynä, minkä tähden lähetystyö on käännetty tälle alalle, on se selvä kokemus, että tämä kirkko sairastaa sekä päänsä että jäseniensä puolesta kuoleman tautia ja luultavasti ennemmin tai myöhemmin hajoaa. Kreikkalais-katoolisen kirkon päämiehenä on Jerusalemin patriarkka, joka on Turkin sulttaanin ylipäämiehyyden alainen ja jolla on apunansa synoodi. Jos tämä patriarkka synoodinensa vilpittömästi koettaisi parantaa kirkkoansa, toimittaa seurakunnille uskollisia paimenia, suojella pahennuksilta, pitää kuria ja järjestystä, varsinkin kouluissa ja luostareissa, niin äskeinen lausunto ei olisi paikallaan. Mutta patriarkan sanotaan elävän yhtenään riidassa synoodinsa kanssa ja riitojen syinä lienevät yksityis-asiat ja edut. Runsaita koulun ja kirkon apurahoja käytetään ihan toisiin tarkoituksiin, ja kansa parka vaeltaa tietänsä ilman totuuden valoa, ilman oppia ja ilman vähintäkään aavistusta, mitä Kristuksen seuraaminen merkitsee. Munkit ja papit ovat enimmäkseen taitamattomia, siveettömiä ja ahneita, katsovat omaa parastansa ja mukavuuttansa ja palvelevat ehkä kirkkoa, mutta ei Jumalaa. Niin surettavan kerrotaan tilan olevan tässä kirkossa, jonka tähden evankeelinen lähetyslaitos paraastaan työskenteleekin sen jäsenten keskuudessa.
Paitsi kreikkalaista kirkkoa on täällä myöskin elinvoimainen haara vahasta itämaisesta kirkosta, nimittäin venäläinen kirkko. Sekin tietää sisaruskirkossa vallitsevan tilan ja käyttää vaikutustansa sen suojelemiseksi perikadosta. Nämähän uskonopillisesti ovatkin samalla pohjalla. Venäläinen kirkko on osottanut ja yhä osottaa suurta toimi-intoa. Se perustelee luostareja, kirkkoja, pyhiinvaeltaja-majoja ja kouluja nuorisolle, johon kaikkeen käytetään suunnattomat summat rahaa.
Varsinaiset lähetystointa harjottavat kirkot ovat kuitenkin roomalais-katoolinen ja protestanttinen. Roomalais-katoolisella kirkolla on lähetystyössään kreikkalais-kristittyjen keskuudessa ollut monta edullista asianhaaraa, joita sen on menestyksestään kiittäminen, nimittäin: 1) uskonkäsityksen ja ulkonaisten menojen, sekä muodon että sisällyksen, likeinen sukulaisuus tämän ja kreikkalaisen kirkon välillä, 2) runsaat rahavarat, 3) suuri joukko työvoimia, jotka tällä kirkolla on käytettävänään, ja 4) koko lähetystyön mainio johto.