Palatessamme tornista poikkesimme venäläiseen "pyhiinvaeltaja-majaan", joka on juuri tornin takana. Siellä vartija teki meille hyvää, virkistävää limonaadia vedestä, sokurista ja sitruunasta, joka laitos näissä kuumissa maissa on hyvin tavallinen, suosittu ja virkistävä juoma väsyneelle matkamiehelle. Meidän istuessamme ja juodessamme limonaadiamme ja vähän levähtäessämme astui suureen juhlasaliin aika suuri joukko venäläisiä pyhiinvaeltajia, yksinkertaisia miehiä ja vaimoja, pappinsa johdolla, joka tavallisessa, kaikille tutussa, pitkässä viitassaan näytti oikein juhlalliselta. Ystävällisesti he tervehtivät meitä Venäjän kielellä. Ja mekin osasimme sitä sen verran, että voimme vastata heidän tervehdykseensä samalla kielellä, jopa myöskin kysyä heiltä, miten he voivat, johon he erittäin iloisesti vastasivat ystävällisen "hyvin" sanansa. Ystävällisen kohtelumme rohkaisemana alkoi yksinkertainen pyhiinvaeltaja-joukko laulaa hyvin juhlallista ja liikuttavaa venäläistä hengellistä laulua, niin että meidän käyntimme Öljymäellä siten päättyi yksinkertaiseen jumalanpalvelukseen, vaikka emme voineetkaan ymmärtää laulun sanoja.
Öljymäeltä teemme nyt pikku retken Betaniaan, koska koko vaellus täällä on kävelyä pyhillä seuduilla, ja mainittu paikka on juuri Öljymäen kaakkoisrinteellä. Kylä ei nyt enää ole mitenkään merkillinen, koska siinä on ainoastaan kupukattoisia, huononpäiväisiä savimajoja ja raunioita, joissa beduiinejä asuu kurjuudessaan, köyhyydessään ja viheliäisyydessään. Muiden muassa asuu siellä kuuluisa beduiiniruhtinas "Abu Dis", jonka tehtävänä on matkustavaisten suojeleminen matkalla Mar-Sabaan, Kuolleelle merelle, Jordanille ja Jerikoon. Kun näkee nuo savesta kokoonkyhätyt, ulkomuodolta perin vastenmieliset pesät, joiden edessä tavallisesti tapaa repaleisia miehiä ja vaimoja sekä suuret joukot puolialastomia kerjääviä lapsia, on hyvin vaikeaa, jopa mahdotontakin kuvitella tätä siksi pieneksi viehättäväksi kyläksi, jossa Martta, Maria ja Lazarus asuivat, ja jossa Jesus Jerusalemissa käydessään niin usein viivähteli. Varmaan se muinoin oli hyvin viehättävänä vuoren rinteellä öljypuiden ja kukkatarhojen keskellä. Mutta, ah, miten viheliäisen kurjilta sen savimajat nyt näyttävät! Sen nimi on nykyään El-Azarije, joka muistuttaa Lazarusta, koska El-Azir on Lazarus-nimen arabialainen muoto. Juuri tämä nykyinen nimi muistuttaa matkamiehelle, mitä suurta tässä pikku kylässä kerran tapahtui. Matkustavaiselle näytetään kivikumpua, jossa sanotaan olevan sen haudan, jossa Lazarus makasi kuolleena neljä päivää, kunnes Jesus herätti hänet. Onko tässä ilmoituksessa oikeata perää, lienee nykyään mahdotonta saada selville. Ei se ainakaan näytä juuri todenperäiseltä, koska tämä kivikumpu on enemmän kellariholvin, kuin haudan näköinen. Mutta kaikissa tapauksissa on haudan täytynyt olla jossain tämän paikan lähellä. — Itse kylä viehättää matkustavaista sen tähden, että evankeelinen historia valaisee sitä niin suloisesti ja lumoavasti. Tämä paikka oli Judeassa Vapahtajalle saman arvoinen, kuin Kapernaum Genezaretin järven rannalla Galileassa. Hän siellä usein hiljaisuudessa lepäsi rakasten ystäviensä luona, joita hellin rakkaus liitti Häneen, kuten Häntäkin heihin. Viime mainittua todistaa muun muassa kertomukset Johanneksen evankeliumin 11:ssä ja 12:ssa luvussa. Matkamies lukee mielellään nämä luvut tässä pikku kylässä käydessään, koska hän siten huomaa, kuinka sydämmellisesti Herra on rakastanut ja rakastaa omiansa, ja siitä johtuu Marian ja Martan tavalla myöskin puolestansa rakastamaan Herraa sekä tulee vakuutetuksi, että Herrassa Jesuksessa Kristuksessa on kuoleman voittava voima.
El-Azarijen ympärillä on nykyään jotenkin hyvästi viljeltyjä peltoja, jotka ilahuttavat silmää ja haihduttavat autiuden tunteen, jota tämä paikka muuten herättää. Tie kylästä takaisin Jerusalemiin (noin 3/4 tunnin matka) kulkee Öljymäen etelärinteen ohitse, Josafatin laakson vieritse. Sen varrella näytetään paikkaa, jossa Jesus kirosi hedelmättömän viikunapuun (Mat. 21:17-19), ja vähän matkan päässä sitä edempänä puuta, johon Judas Iskariot'in sanotaan hirttäytyneen. Lähellä kaupunkia on vasemmalla puolen tietä huono pikku kylä Siloah, jo edellämainitut hautausmaat ja Absalom'in hauta. Tästä 40 jalkaa korkeasta, nelikulmaisesta rakennuksesta mainittakoon ohi mennen, että juutalaiset astuessaan sen ohitse ovat aina valmiit heittelemään siihen kiviä, osottaen siten inhoansa siinä makaavan miehen muistoa kohtaan. Oikealle puolelle jää Getsemane, ja Kidronin ojan poikki saavumme Stefanin portista takaisin kaupunkiin.
Lähtekäämme vieläkin ulos kaupungista, mutta valitkaamme toinen tie, joka lähtee Damaskoksen portilta pohjoista kohti. Heti sen ulkopuolella näemme n.s. Jeremiaksen kukkulan, jossa on jotain muutakin huomattavaa, kuin vaan vuoreen muodostuneet omituiset luolat. Tarina kertoo Jeremiaksen asuneen jossakin näistä luolista ja siellä kirjoittaneen ja laulaneen nuo valitusvirtensä, joissa hän ankarasti ruoskii kansan syntejä ja neuvoo synnintunnustukseen ja parannukseen. Toiset ovat luulleet Golgatan oikeastaan olleen tällä mäellä, joka on nykyisen kaupunginmuurin ulkopuolella.
Muutamain askelten päässä Jeremiaksen kukkulasta on n.s. juutalaisten kaupungin-osa, pitkä rivi kohtuullisen suuria, enimmäkseen yksinkertaisia rakennuksia: maahan muuttaneiden juutalaisten asuntoja. Enin osa juutalaisista asuu, näet, kaupungin ulkopuolella. He näyttävät jonkin verran kammoavan kaupungin sisustaa, joka on pakanain hallussa. Sekä ulko- että sisäpuolelta näyttävät nämä asunnot hyvin siistiltä, joka osottaa juutalaisten pitävän parempaa huolta puhtaudesta ja siisteydestä, kuin kaupungissa asuvaisten arabialaisten ja turkkilaisten. Juutalaisia sanotaan nyt uusimpain tietojen mukaan olevan noin 20,000. Suuren ahdingon ja monen vainon tähden, jotka Euroopassa ovat tätä kansaa kohdanneet, on viime vuosina yhä enempi juutalaisia siirtynyt Jerusalemiin, eikä ainoastaan sinne, vaan myöskin muihin pyhän maan paikkoihin.
Juutalaisten kaupungin-osan vieressä länsipuolella on n.s. armenialaisten kaupungin-osa, jossa muhkea kirkko vetää puoleensa matkustavaisen huomiota. Se on pyhitetty vanhemmalle Jakobille, joka kuoli marttyyrikuoleman Jerusalemissa vuonna 45 j.Kr.
Katseltuamme näitä juutalais- ja armenialais-asuntoja jatkamme vaellustamme pohjoiseen päin suurta karavaanitietä pitkin, joka vie Nablukseen eli entiseen Sikem'iin. Astuskeltuamme noin neljännestunnin saavuimme suurien kuningashautain luo, jotka ovat oikealla puolen tietä. Ne ovat kokonaan vuoreen hakattuja suuren suuria hautakammioita, joiden täytyy jokaisessa herättää mitä suurinta huomiota. Katsoja pääsee niihin suurenmoisia leveitä kiviportaita myöten, joiden askeleet ovat harvinaisen mukavat. Portailta astutaan esipihaan pienestä, kapeasta ja matalasta portista. Esipihasta päästään itse hautakammioihin kolmesta eri ovesta, joissa suuret kivet ovat saranoissa liikkuvina osina. Itse hautakammioiden seinissä on hakatuissa koloissa sivuilla yksi, kaksi tai kolme sijaa eli penkkiä vainajien ruumiita varten. Kaikki on vielä hyvästi säilynyt, jonka tähden siellä käydessään saakin mitä selvimmän kuvan siitä, millä tavalla muinoin näillä seuduin haudattiin kuolleita. Minkä aikaisia nämä haudat ovat ja mistä israelilaiset saivat niiden mallin, on mahdoton tietää. Mutta varmaan niiden synty ulottunee hyvin kauas taakse päin.
Jos sitte astumme edelleen luodetta kohti, tapaamme lukemattoman joukon vanhoja hautoja, jotka ovat muodostetut seuraavalla tavalla. Ensinnä on vuoreen hakattu ja holvattu etehinen, johon päästään hyvin matalasta ja kapeasta ovesta; se on tavallisesti suljettu kivellä, joka vieritetään auaistessa ulos. Etehiseen mennessä täytyy useimmiten kulkea ryömimällä, joka ei ole niinkään helppoa sellaiselle, kuin ei ole oppinut nöyryyttämään itseänsä. Tässä esihuoneessa oli tavallisesti kivi, jolla ruumis makasi palsamoimis-ajan. Sivuilla ovat itse hautaluolat vuoreen hakattuina, joihin ruumis siirrettiin palsamoimisen jälkeen. Kun se oli asetettu tähän sisäluolaan, muurattiin tavallisesti luolan suu ainiaaksi kiinni. Haudoissa on enempi tai vähempi näitä ruumiskomeroita perheen suuruuden mukaan. Lähellä hautaa on useimmiten myöskin säiliö, johon sadevesi sai kokoontua. Hautojen ja säiliöiden asemasta voimme päättää lähellä olleen myöskin jonkun huvilan tai asunnon. Sellaisia huviloita oli arvattavasti suuri joukko lähellä Jerusalemia, sillä varsinkin rikkaat juutalaiset tahtoivat tietysti asua niin lähellä pyhää kaupunkia kuin mahdollista ja toivoivat tulla kerran sinne haudatuiksi, kun heidän vaellusaikansa päättyi. Hyvin luultavasti oli Arimatian Josefilla, joka oli rikas mies ja omisti Arimatian maatilan eli nykyisen Ramleh'in, myöskin huvila lähellä Jerusalemia ja sen vieressä kallioon hakattuna hauta, jonka hän antoi Jesukselle. Hyvin luultavaa on myöskin, että Jesuksen ruumista ei oltu vielä ehditty sulkea varsinaiseen hautakomeroon, vaan että se vielä oli etehisessä, koska palsamoiminen ei vielä ollut tehtynä. Etehisen ulko-oven eteen oli "suuri kivi vieritetty", joka huolestutti niitä vaimoja, jotka pääsiäis-aamuna riensivät haudalle ennen auringon nousemista.
Noin kahden tunnin matkan päässä Jerusalemista on vielä yksi hauta, Nebi Samvil (Samuel'in hauta) muinaisessa Mizpassa, jossa matkustavaiset myöskin tavallisesti käyvät, enimmäkseen kuitenkin vain lavean näköalan tähden. Tämä hauta on luoteeseen päin kaupungista, Juudan-vuorten korkeimmassa paikassa, noin 3,000 jalkaa meren pintaa ylempänä. Nousu sinne on hyvin vaivaloinen ja paluumatka vielä vaivaloisempi. Tällä retkellä vasta saa oikein kokea, mitä merkitsee ratsastaminen raivaamattomalla, kivisellä, kammottavan vaarallisella tiellä, jossa täytyy peljätä ratsun kompastuvan millä askeleella hyvänsä. Suurta vaivaa kuitenkin runsaasti palkitsevat mitä avarimmat näköalat, joita tällä kukkulalla on joka taholla. Raamatullisia paikkoja, niinkuin Gibea, Ain, Betel j.n.e. sekä Öljymäki, joka meidän täällä ollessamme välkkyi varsin omituisessa, ihanassa, sinipunervassa valossa, näkyy tänne ihan selvään. Muutamia beduiiniperheitä asuu täällä hyvin yksinkertaisissa majoissa keskellä raunioita. He olivat hyvin ystävällisiä ja tarjoutuivat katsomaan hevosiamme sekä saattamaan meitä hautapaikalle. — Paitsi ihanoita, avaroita näköaloja on tällä paikalla myöskin se viehätys, että sitä mainitaan pyhässä historiassa ja että se kerran oli merkillinen paikka hänen tähtensä, jonka luullaan olevan siellä haudattuna. Samuelhan oli Israelin suurimpia tuomareita sekä uskollinen ja hurskas Herran palvelija, jonka muistoa eivät mitkään huonot teot himmennä. Tässä ei ole oikea paikka esittää hänen historiaansa ja merkitystänsä Israelissa, vaikka se olisikin monin puolin hyvin opettavainen ja vaikka hänen elämässään runsaasti olisi kaikille soveliaita esikuvia.
Moni luulee tätä paikkaa oikeaksi Emaukseksi, jonne kaksi opetuslasta astui Jesuksen ylösnousemispäivänä, silloin kun Vapahtaja tiellä yhtyi heihin, selitti heille kirjoitukset ja teki heidän sydämmensä palaviksi, jäi heidän luoksensa ja leivän siunaamisella ja murtamisella ilmoitti itsensä ylösnousseeksi (Luuk. 24:13-35). Matka Jerusalemista tähän paikkaan on jotenkin niin pitkä, kuin evankeelisessa kertomuksessa mainitaan, nimittäin 60 vakomittaa (runsaasti yhden peninkulman) eli sabbatin matka. Syötyämme kallion alla kuohuvan, raittiin lähteen vierellä eväitämme ja juotuamme viiniä lähdeveden seassa, vaivaloisesta ratsastuksesta väsyneiden voimiemme virkistykseksi, läksimme auringon lasketessa paluumatkalle, joka oli vielä vaivaloisempi, koska hämärä tuli ennen kuin ehdimme kaupunkiin. Inspehtoori Schneller'in, joka ystävällisesti oli lähtenyt oppaaksi tälle retkelle, oli paluumatkalla käydä hyvin huonosti, hän kun yritti hevosineen vierähtämään alas korkeasta jyrkänteestä. Jumalan kaikkivaltiaan avulla hän kuitenkin pelastui ihan vahingotta; ainoastaan säikähdys vavistutti häntä ja meitä, jotka sen näimme voimatta auttaa häntä hiukkaistakaan.