Talitha-kumi, joka on noin 20 minuutin matkan päässä luoteeseen päin Jerusalemista, työskentelee samaa tarkoitusta varten ja samalla tavalla tyttöjen, kuin äsken mainittu laitos poikien hyväksi. Sitä johtavat Kaiserswerthissä oppineet diakonissat, jotka samalla ovat täällä opettajinakin. Laitoksessa on tilaa 100-120 oppilaalle; meidän käydessämme oli siellä 114 tyttöä. Sitäkin pidetään yllä paraastaan vapaatahtoisilla lahjoilla. Nykyään on siellä 7 diakonissaa, rakastettavia ihmisiä, jotka ystävällisimmästi ottivat meitä vastaan. Tuntui mielessäni sangen omituiselta mennessä tähän laitokseen ja nähdessä näitä mustia ja vaskiruskeita lastenkasvoja. Meidän astuessamme erääseen luokkahuoneeseen, jossa par'aikaa oli kielitunti, antoi opettajatar-diakonissa lasten veisata virren. Silmäni kyyneltyi ja mieleeni johtuivat psalmistan sanat: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman vihollistesi tähden" (Ps. 8:3). Jumalan kiitoksen ja ylistyksen kuuleminen pakanuuden ja kurjuuden keskellä tekee vaikutuksen, joka ei helposti haihdu. Rukoilevalla mielellä ja sydämmestä toivottaen, että Herra siunaisi tätä laitosta, jossa kaikki teki niin hyvän vaikutuksen, jätimme sen ystävällisine "sisarineen".

Vielä mainittakoon pieni diakonissalaitos itse Jerusalemin kaupungissa, jossa myöskin Kaiserswerthin diakonissat työskentelevät rakkaudella ja uhraavaisuudella, sekä spitaalisten sairashuone, jota veljesseurakunnan perustamaa laitosta pidetään yllä paraastaan Englannista tulevilla varoilla. Äskenmainittu laitos on kolmen neljännestunnin matkan päässä kaupungista kaakkoon päin. Portin päällä, josta astutaan sisään on suurilla kirjaimilla sanat "Jesus hilfe" (Jesus auttakoon). Syystä kyllä ne sanat ovatkin siinä; niissä on lyhyesti mutta voimakkaasti lausuttuna laitoksen asujanten koko hätä ja surkuteltava tila, josta Hän, ainoastaan Hän voi auttaa. Nämä asujamet ovat mahdottomat parantaa millään maallisella lääketaidolla. Laitoksessa on tilaa 80 sairaalle, miehille ja naisille. Meidän käydessämme siellä oli ainoastaan 20 sairasta. Johtaja Müller, ystävällinen, keski-ikäinen mies, sanoi vapaatahtoista apua tulevan riittävästi laitoksen ylläpidoksi. Hän vei meitä katsomaan sairaita, joita oli kumpaakin sukupuolta. He näyttivät kurjuudessaan niin surkuteltavilta, että sitä on mahdoton kuvata: kaikin puolin rumentuneita äärettömiin asti. He voivat elää jopa kolmattakymmentäkin vuotta sen jälkeen, kuin tauti tulee näkyviin. He tuntevat tuskaa taudistaan ainoastaan silloin, kuin on hyvin kylmä tai hyvin lämmin, vaan muuten heillä ei kovia tuskia liene. Lukemattomat lääkärit ovat koettaneet tutkia tämän taudin luonnetta ja keksiä sitä vastaan parannuskeinoa, mutta näihin asti turhaan; se ei huoli mistään ihmisten lääketaidosta. Tuskin sitä voidaan edes lievittääkään lääkkeillä. Se näyttäytyy siten, että joku jäsen, esim. sormi tai osa nenästä, murenee pois. Eikä tauti ole ainoastaan ruumiillinen, vaan jäytää se myöskin sielunlahjoja. Ne, jotka sairastavat tätä hirmuista tautia, tylsistyvät ymmärrykseltäänkin. Näimme siellä muiden muassa 14-vuotisen pojan, jonka Herra Müller sanoi ymmärrykseltä olevan ainoastaan 4-vuotisen lapsen kaltaisen. Ja kaikki muutkin näyttivät ihan tylsämielisiltä. Omituista näissä spitaalisissa on kuitenkin, että he voivat käsittää Jumalan sanaa, evankeliumia ja uskoa Jesukseen Kristukseen, vaikka he muuten ovat kykenemättömät ottamaan vastaan opetusta. Siitä taaskin näkyy, mitenkä Jumalan henki voi vaikuttaa ja miten hänen tiensä ovat käsittämättömät kaikille ihmisille. Nykyään vallalla oleva spitaalitauti ei ole samaa lajia, kuin tavallisin Jesuksen aikana. Joskus tosin tavataan vieläkin sellaista spitaalitautia, mutta kuitenkin harvoin. Tarttuvaisuuteen nähden on viimemainittu pahempi kuin ensinmainittu, mutta yhtä parantumattomat ne kumpikin ovat. — Raskaalla mielellä lähtee matkustavainen tästä laitoksesta, viheliäisten asunnosta, jossa ihmisrakkaus koettaa, Jumalan kiitos, lievittää tuskaa ja vastustaa synnin kammottavia seurauksia.

Jos vielä mainitsen, että myöskin Betlehem'issä ja Hebron'issa ynnä niiden haara-osastoissa tehdään lähetystyötä ja että siten muutamia satoja sieluja on koottu sen sanan ympärille, joka "on luja ja voi opettaa", olen täten piirtänyt niin tarkan kuvan kuin mahdollista protestanttisesta lähetystyöstä pyhässä maassa. — Yleensä täytyy puolueettoman tarkastajan tunnustaa, että tässä pienessä maassa tehdään paljo työtä Jumalan valtakunnan levittämiseksi. Mutta suuri on pimeyskin; katseltavan kuvan varjokohdat ovat synkät ja hirvittävät. Sieltä täältä pilkistää valoa ja on syytä toivoa sen leviävän yhä enemmän. Yhtä mustaa kohtaa lähetystyössä en voi jättää huomauttamatta: että, näet, näytään tahtovan kilvoitella huonoa kilpailua tälläkin alalla, jonka pitäisi kaikille olla rakkauden ja rauhan työ. Eivätkä sitä tee yksistään lahkot, vaan myöskin eri kirkot suureksi vahingoksi omalle ja Jumalan valtakunnan edistymiselle. Sen tähden en voi olla tätä esitystäni päättämättä rukouksella, että Herra antaisi omillensa enemmän rakkautta, enemmän suvaitsevaisuutta, enemmän rauhaa ja sopua. Jospa he, jotka työskentelevät Herran asian puolesta, aina muistaisivat Jesuksen sanat hänen ylimmäispapillisessa rukouksessaan: "En minä ainoastaan heidän edestänsä (opetuslasten) rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni; että he kaikki yhtä olisivat, niin kuin sinä Isä minussa olet ja minä Sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat, että maailma uskoisi Sinun minua lähettäneeksi" (Joh. 17:20, 21).

III.

Betlehem'iin, Mar-Sabaan, Kuolleelle merelle ja Jordan'ille.

Olemme viipyneet nyt hetkisen Jerusalemissa ja sen lähistössä sekä muistuttaneet mieleemme joitakuita kohtia sen entisyydestä ja nykyisyydestä. Kaikkia pyhiä muistoja, jotka liittyvät tähän paikkaan, ei ole helppo kerrassaan lausua; täydellistä kuvaa on mahdoton piirtää. Jokaisen jalansijan sitä alaa, jossa muinainen Jerusalem kerran oli, on Vapahtaja pyhittänyt maallisen vaelluksensa aikana. — Tähän kaupunkiin ja lähistöön pysähtyminen ei kuitenkaan tyydyttäisi ketään täällä matkustajaa. Joka on nähnyt ainoastaan Jerusalemin, tuntee vielä hyvin vähän "pyhää maata." Sen tähden kiiruhdamme tutustumaan muihinkin paikkoihin ja valitsemme sitä varten ensin etelään päin vievän tien.

Jo ensi päivänä Jerusalemiin tulomme jälkeen teimme sopimuksen erään synnyltään hollantilaisen dragomaanin (oppaan) Williams'in kanssa, että hän opastaisi meitä matkalla, jonka aioimme tehdä Betlehem'iin, Mar-Saban luostariin, Kuolleelle merelle, Jordan'ille ja Jerikoon. Matka oli määrätty kestäväksi kolme päivää, ja pyydän nyt arvoisia lukijoita seuraamaan meitä.

Maanantai-aamuna, 21 p:nä Huhtikuuta, nousi aurinko ihanan kauniina tummansiniselle, läpinäkyvälle taivaalle. Jo sen ensi säteistä voi arvata päivän tulevan hyvin lämpöiseksi ja kuumuuden ehkä rasittavaksikin. Tämä päivä oli määrätty lähtöpäiväksi Jerusalemista. Sen tähden nousimmekin hyvin aikaisin valmistautumaan matkalle. Koska tämä nyt oli ensimmäinen matkustuksemme "pyhässä maassa", sallittakoon minun tässä vähän tarkemmin selittää, miten oikeastaan matkustetaan tässä maassa ja yleensä itämailla.

Voidaan valita joko ratsastus tai astuminen. Vaunujen tai muiden ajopelien käyttämisestä ei voi olla puhettakaan, koska ei mitään ajoteitä ole ja maa lisäksi on vielä hyvin kivinen. Liikkeestä on syntynyt pikku polkuja, joita myöten matkustavainen saa neuvotella eteen päin miten paraiten voi. Ratsastukseen voidaan käyttää kameelia, aasia tai hevosta; mutta tavallisesti valitaan viimemainittu, koska sen ulkomuoto on viehättävämpi ja sen kulku paljon mieluisempi ratsastajalle, kuin kameelin. Kameelilla ratsastamisen tekee perin vastenmieliseksi tuo rasittava hypitys, jonka sen astunta vaikuttaa. Heikot henkilöt voivat kameelin seljässä tulla merikipeiksikin samoin, kuin myrskyssä kiikkuvalla laivalla. Aasi ei ole yhtä kestäväinen pitkillä matkoilla, kuin hevoinen, jota paitsi se tavallisesti on laiska. Hevosia on suuri varasto sellaisissa paikoissa, kuin esim. Jerusalemissa, joten harvoin joudutaan pulaan. Ne ovat hyvästi harjotettuja, niin että ratsastukseen tottumatonkin voi turvallisesti istahtaa satulaan ja ihmeekseen huomata, miten hyvästi ratsastus onnistuu.

Juuri k:lo 8 olivat ratsumme satuloituina Johanniittein majatalon portaiden edessä odottamassa lähtöä. Matkueeseen kuuluivat ystävät von R. ja H., allekirjoittanut, dragomaani Williams, beduiini Ahmed Muhammed ja noin 14-vuotinen arabialaispoika Abid. Neljä miestä istui satulassa, beduiini, jota tavallisesti sanottiin Hamediksi, astui jalkaisin, ja poika lähetettiin aasin kanssa, joka kantoi meidän vähiä matkatavaroitamme, suorinta tietä Mar-Saban luostariin, jonne meidän oli määrä saapua iltapäivällä. Dragomaanilla oli omituinen päähine: kirjava huivi käärittynä pään ympäri, hyvin samankaltainen, kuin beduiinit käyttävät; varalla oli hänellä varsin kaunis kaksipiippuinen pyssy ja omain sanainsa mukaan kolme revolveria sekä suuri joukko patrooneja. Beduiini Hamedilla oli yllä kevyt ja yksinkertainen pitkä paita, vyöllä vyö, jalassa sandaalit ja päässä tavallinen beduiinin päähine: pään ympäri kierretty huivi, joka oli kolmeen kertaan sidottu kameelinkarvaisella nauhalla; hänelläkin oli pyssy ja kaksi revolveria. Saattajamme näyttivät siis hyvin sotaisilta. Sitä sanottiin välttämättömäksi sen tähden, että juuri näillä seuduin, Kuolleen meren lähitienoilla, vaarallisimmat beduiinit oleskelevat. Nämä beduiinit ovat aavikon asujamia, jotka muuttelevat paikasta paikkaan, etsien paraimpia laitumia lammas- ja vuohilaumoilleen, joista he elävät. Heillä ei ole mitään vakinaisia asuntoja, vaan oleskelevat he kuljeteltavissa teltoissa. Heitä sanotaan monestikin hyvin vaarallisiksi matkustavaisille, jonka tähden täytyy, voidakseen turvallisesti matkustaa, hankkia mukaansa joku beduiini, Abu-Dis'in lähettiläs, rosvopäällikön, joka asuu Betaniassa eli El-Azarijessa. Omituiselta tuntuu, että täytyy hankkia mukaansa rosvo, beduiini, ollakseen turvassa rosvoilta. Sellainen on kuitenkin maan tapa, josta ei liene hyvä poiketa, jos tahtoo välttää vaaraa. Meidän beduiinimme ei suinkaan ollut ryöstönhaluinen, vaan päin vastoin hyväluontoisin mies, hyvin kiitollinen kaikkein vähimmästäkin suosiosta, kuin hänelle osotettiin, ja valmis tottelemaan meidän vähintäkin viittaustamme. Kaikin tavoin koetti hän meitä palvella, poimi kukkia, piti hevoisia, nosteli meitä alas satulasta y.m. Selvään näkyi kaikesta, että hän ei ollut ensi kertaa vierasten parissa.