Siitä aineesta, jota tämä kirja käsittelee, löytyy vierailla kielillä monta suurta ja tieteellisessä suhteessa ansiokasta teosta, joitten rinnalle ei tämä mitenkään voi eikä tahdokaan pyrkiä. Maanmiesteni huomiota se kuitenkin herättänee sen tähden, että sen tekijä on ensimmäinen suomalainen pappismies, joka jälkeen uskonpuhdistuksen aikakauden on käynyt Palestiinassa.
Matkamuistelmissani olen kertoessani niistä paikoista, joissa kävimme, usein viitannut raamattuun. Syynä tällaiseen menetystapaan on se tarkoitus, jota kirjaa tehdessäni olen pitänyt silmällä. Olen, näet, samalla kuin koetan antaa mahdollisimman selvän kuvan maasta, kansasta, elämän tavoista, rakennustavasta j.n.e., tahtonut teroittaa lukijaini mieleen pyhän raamatun totuuksia ja siten kohottaa heidän katseensa maallisista, katoovaisista ijankaikkisiin, katoomattomiin. Olenko siinä suhteessa onnistunut vai enkö, jätän päättämättä.
Kertomuksen laatimisessa olen seurannut matkalla kirjoittamaani päiväkirjaa sekä maantieteellisiin ja historiallisiin erikoisseikkoihin nähden kysynyt neuvoja monelta kirjailijalta. Niitten joukossa mainittakoon tässä: Meyer'in "Reisehandbuch" vuodelta 1889, "Durch's Heilige Land" kirjoittanut professori C. v. Orelli, "Real-Encyklopädie", toimittanut t:ri Herzog, "Reseminnen från Egypten, Sinai och Palestina", kirj. G. C. Beskow ja "Jesuksen elämä", kirj. t:ri J. W. Farrar. Kertomus Damaskuksesta, Baalbekista ja Libanon'ista on tekijän suosiollisella luvalla käännetty eräästä Saksan kielellä julkaistusta matkakuvauksesta, jonka on tehnyt hyvä ystäväni ja matkatoverini t:ri G. v. Rohden, joka niinä kahtena kuukautena, kun olimme itämaisella matkallamme, uskollisesti jakoi kanssani matkan ilot, surut ja rasitukset. Kiitos hänelle ystävyydestään, jonka aina säilytän rakkaassa muistossa.
Lopuksi lausun sen toivomuksen, että tämäkin monessa suhteessa puutteellinen teos, jonka kirjoittamiseen olen käyttänyt jokaisen virkatoimiltani pääkaupungissa liikenevän hetken, tuottaisi Jumalalle kunniaa ja herättäisi rakkautta häneen, Jesukseen Kristukseen, jonka maallisen elämän vaiheista olen kirjassani saanut useasti huomauttaa.
Helsingissä 9 p. Kesäkuuta 1891.
K. Aug. Hildén.
I.
Helsingistä Jerusalemiin.
Pyhää Raamattua lukiessansa jokainen ehdottomasti luopi itsellensä jonkunmoisen kuvan siitä maasta ja niistä paikoista, joista pyhä historia kertoo. Kun lapsuutemme päivinä luemme esim. Abrahamista, jolle Jumala, silloin kuin tämä vielä asui Mesopotamiassa, sanoi: "Lähde maaltasi ja suvustasi ja isäsi huoneesta sille maalle, jonka minä sinulle osoitan; ja minä teen sinut suureksi kansaksi ja siunaan sinut ja teen sinulle suuren nimen, ja sinä olet siunaus" (1 Moos. 12:1, 2), ja kun sitten seuraamme hänen ja hänen jälkeläistensä historiallista kehitystä, — niin mitkä ajatukset ja mielikuvat silloin heräävätkään sielussamme! Nämä mielikuvat ovat erilaiset eri ihmisillä, aina sen mukaan, millainen kuvitusvoima ja millaiset sielunlahjat kullakin on. Useimmiten tämä maa muistettavine paikkoineen kuvastuu sielumme silmäin eteen mitä viehättävimmässä valossa, täynnä ihanteellista kauneutta. Sellaiseksi ainakin minä sitä kuvittelin jo varhaisimpina lapsuuteni päivinä. Ja tätähän ei sovikaan ihmetellä, sillä Kaanaan maa, sehän oli "luvattu maa", "pyhä maa", jonka Jumalan valittu kansa, Israel, sai perinnöksi, lukemattomia kovia koettelemuksia, taisteluja ja tappioita kestettyään; sehän on maa, jossa "maitoa ja hunajaa vuoti", jossa Israelin lapset "istuivat viini- ja viikunapuitten varjossa" nauttien ylenmääräistä elämän onnea.
Mutta ei siinä kyllin, että me luomme mielikuvia ja käsityksiä luvatusta maasta ja noista pyhistä paikoista, vaan monen sydämmessä herää harras halu päästä omin silmin katselemaan noita seutuja ja omin jaloin astumaan sillä maalla, jossa omaisuuden kansa on elänyt omituista ihmeellistä elämätänsä, Herran johdolla käyden elämän kovaa taistelua ja säilyttäen kalliin tietonsa yhdestä totisesta Jumalasta keskellä pakanakansoja, jotka olivat vajonneet polyteismiin (monijumaluuteen), pimeyteen ja valheeseen; jossa Herran valaisemat profeetat julistivat totuutta, jotka kautta aikojen ovat valtavasti vaikuttaneet ja jotka vielä tänäkin päivänä vaikuttavat lohduttaen, kurittaen, kehoittaen ja rangaisten; jossa Elämän Herra, ihmiseksi tullut Jumalan Poika Jesus Kristus, syntyi, eli, opetti, teki ihmeitä ja vihdoin astui raskaat askeleensa Golgatan ristille, Jumalan Karitsana kantaakseen maailman synnit; jossa hän kuoli, nousi haudasta ja astui ylös taivaaseen; jossa sittemmin hänen apostolinsa elivät, vaelsivat ja opettivat totuuksia, joita he hänen askeleitansa seuraten olivat oppineet käsittämään. Palestiina eli luvattu maa on ihmeitten maa, jossa joka ainoa paikka johtaa mieleen jonkun suuren tapahtuman, joka läheisesti koskee kutakin ihmistä. Sen vuoksi liitää ajatus niin useasti sinne, sen vuoksi nuorten sydämmissä, joissa tulevaisuuden unelmat hallitsevat, herää niin usein harras halu päästä omin jaloin astumaan tällä maalla. Vielä vanhuuden päivinä kuulet monen lausuvan: "nuorena ollessani minä usein ajattelin: oi, kunpa kerran saisin matkustaa Palestiinaan omin silmin katselemaan niitä paikkoja, joissa Jesus vaelsi, opetti ja teki suuret ihmeensä!" Jerusalem, Betlehem, Natsaret, Genetsaret j.n.e. ovat nimiä, joiden paljas mainitseminenkin saattaa hienoimmat kielet sydämmissämme väräjämään, ne ovat paikkoja, jotka salaisella lumousvoimalla viehättävät mieltämme, kun niistä luemme tai kuulemme niistä puhuttavan.