ROUVA VUORENPÄÄ. En tiedä — ajattelin vain — hän seisoi tuolla käytävällä, kun ajoin lehtokujaa — minusta tuntui — lie joku tehtaamme uusista virkamiehistä. (Vellamo on mennyt maalauksen luo. Rouva Vuorenpää, katseltuaan vielä hetken ulos, sulkee oven.) Hän on jo mennyt. (Painaa soittokellon nappulaa ja alkaa riisua päällysvaatteitaan.) Oletko muuttanut atelieesi pois Uhmakalliolta?
VELLAMO. Vain täksi kerraksi. Paviljonki oli niin kolkko ja kostea.
ROUVA VUORENPÄÄ. Mitenkä voit ollenkaan maalata tällaisella säällä?
VELLAMO. Tämä oli jo melkein valmis —
ANNI (tulee). Soittiko kauppaneuvoksetar?
ROUVA VUORENPÄÄ. Tässä! (Antaa hattunsa ja vaippansa.) Kävikö täällä äsken joku — outo herra?
ANNI. Ei käynyt. (Menee.)
ROUVA VUORENPÄÄ (menee sohvan luo ja ottaa sen selkänojalta liinan hartioilleen, istuutuu). Luulin huomanneeni täällä äsken pienen tytön?
VELLAMO (menee kirjoituspöydän luo, repäisee pienen paperipalan ja kirjoittaa siihen). Hän oli minun mallini.
ROUVA VUORENPÄÄ. »Paimentytön» malli?