HOVINEUVOS KARILA (istuu). Ta, ta, ta!
VELLAMO. Niin tosiaankin — hovineuvos —
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta! — Minä olen yhtä vähän hovineuvos kuin teidän isänne oli kauppaneuvos. Ihmisten tyhmyyksiä! Lapsikamarijuttuja!
VELLAMO. Sinä et siis pidä —?
HOVINEUVOS KARILA. Hassutuksia. En.
AHTI. Mutta, herra hovineuvos —
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta! Nimitä minua ennemmin vaikka nokikolariksi — tai ehkä paremmalla syyllä kaivonkatsojaksi. Sen nimen olen jotenkin edes ansainnut. Tuo kaivo tuolla vanhan kartanon pihalla on minun katsomani. Niin! Sano kaivonkatsojaksi — ellet löydä muuta sopivampaa. — Täällä vetää. — (Katselee ympärilleen.) Onkohan tuo ovi —?
VELLAMO (menee sulkemaan peräoven). Minä suljen —.
HOVINEUVOS KARILA (huomaa maalaustelineet). Oletko hommassa?
VELLAMO (sulkiessaan ovea). Se on vain pieni harjoitelma, puolivalmis —