HOVINEUVOS KARILA. Hm! Mitä liekin! — Mutta tarkoitus on selvä: marttyyrejä tarvitaan.
AHTI. Jotka kuolisivat — niinkö? — Minkä puolesta?
HOVINEUVOS KARILA. Totuuksiensa, ihanteittensa puolesta.
AHTI (halveksien). Luuletteko todellakin, että heillä on ihanteita?
HOVINEUVOS KARILA. Meillä niitä ainakin on — sangen vähän. Eikä voi otaksua, että meidän vanhentunut jumaluusihanteemme kestää kamppailun heidän ihmisyysihanteensa kanssa.
AHTI. Noh, sellainen tappio ei paljoakaan merkinne.
HOVINEUVOS KARILA. Se merkitsee luopumista parhaasta suojamuurista — ja — jäljelle jää siinä tapauksessa ainoastaan itsekkyys. (Katsoo Ahtia.) Itsekkyys!
AHTI. Entä korkeampi sivistys?
HOVINEUVOS KARILA. Ta, ta, ta! — Meidän sivistyksemme?! — Jonkun verran — hyvin hiukan aivovoimistelua! Siinä kaikki! — Korkeampi sivistys! (Yskii ja nousee kävelemään.) Korkeampi sivistys on sillä, jolla on korkeammat ihanteet.
AHTI (ivallisesti). Meidän työväkemme on saanut herra hovineuvoksesta vallan erinomaisen puolustajan.