VELLAMO. Minä tunsin hänet, äiti! (Rouva Vuorenpää vaipuu hiljaa istumaan viereiselle tuolille. Vellamo rientää hänen luokseen ja polvistuu hänen viereensä.) Minä tunsin hänet!
ROUVA VUORENPÄÄ. Hän oli — oli — (Ei saa ääntä.)
VELLAMO. Hovin tytön — Tumma —.
Väliverho.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone. Mallijalusta ja maalausteline ovat poissa. Kirkas auringonpaisteinen aamupäivä. Lasiovet perällä auki.
(Rouva Vuorenpää seisoo kuistilla, katselee puistoon. Saarnaava ääni kuuluu kaukaa puistosta, yhä läheten. Rouva Vuorenpää on äänen lähetessä peräytynyt sisäpuolelle ja hermostuneesti painanut soittokellon nappulaa. — Anni tulee.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Kutsu pois tuo hirveä ihminen! Vie hänet sisään, ja anna hänen syödä —!
ANNI (hymyilee). Sekö se on taas tuo Karpalosuon saarnaaja? (Menee kuistille.) Nyt hän toki vaikeni — hovineuvos puhuttelee häntä —
ROUVA VUORENPÄÄ. Anna hänelle ateria, ja hoida hänet sitten matkalle — käske toimittamaan hänet pois!