HOVINEUVOS KARILA. Menin sitten konttoriin. Mikä erotus! Luulin tulevani johonkin kosteaan kellariin. Kirjurit istuivat pöytiensä ääressä ilmeettöminä kuin vahakuvat. — Insinöörit seisoivat piirustuspöytiensä luona ja mittailivat — vain mittailivat. Ei mitään jännitystä, ei kiihkoa. — Teki oikein hyvää vanhalle miehelle. — Kirjurit vain mahtoivat kirjoitella pelottavan paljon vääriä numeroita, koska kuului alituista paperin raapintaa. Sen verran kai olivat hajamielisiä.
ROUVA VUORENPÄÄ. Entä Ahti?
HOVINEUVOS KARILA (istuutuu). Istui pöytänsä ääressä kylmänä ja levollisena. — Sellainen oli tuo keskus, jonka ympärillä kihisi ja kuohui. Eloton, väritön! Jääkylmä, harmaa virasto — numeroiden, sirkkelien ja viivottimien valtakunta!
ROUVA VUORENPÄÄ. Ne ihmiset, jotka tuollaisen keskuksen ympärillä elävät ja tuntevat, toivovat ja luottavat — ne eivät koskaan saa oikeutta siinä valtakunnassa. Eikö totta?
HOVINEUVOS KARILA. Tuskinpa vain. Veri ei kierrä numeroissa — eivätkä sydämet syki kuvioissa —. Tässä on kieroa — kieroa — (Nousee.)
ROUVA VUORENPÄÄ. Meidänkö tehtaissamme?
HOVINEUVOS KARILA. Koko elämässä. (Kävelee.) Tuolla tehtaalla huomaa sen aivan selvästi. Siellä kuuluu jotakin kevätpuron tapaista, jonka pitäisi kaikua —. (Pysähtyy). Mutta me olemme niin kovin huonokuuloisia.
ROUVA VUORENPÄÄ. Jos sinä olet samaa mieltä kuin minäkin, niin miksi emme vastusta Ahdin menettelyä?
HOVINEUVOS KARILA. Minä olen vanha mies. Minä en tahdo sekaantua tähän taisteluun. Olen jo ryhtynyt toimenpiteisiin päästäkseni irti tehdasosuudestani. — Erimielinen perhe taistelemassa tuota uutta, suurta voimaa vastaan! Ei se käy! Laaja osakeyhtiö on ainoa. Siinä ei ole mitään persoonallista. Silloin jäävät vastakkain numerot ja inhimillisyys. — Minä olen vastahakoisesti numeroiden puolella.
ROUVA VUORENPÄÄ. Miksi on taisteltava? Miksi ei sovinnolla —?