ROUVA VUORENPÄÄ. Tervetuloa — herra Alhoranta! — Enoni, hovineuvos
Karila.
HOVINEUVOS KARILA. Olen luullakseni kerran ennenkin kuullut teidän nimenne — ja nähnytkin teidät — jättiläislakon aikana pääkaupungissa — muistanko oikein —? (Svante Alhoranta kumartaa.) Niin, niin! Teitä ei hevillä unohda. — Mutta suokaa anteeksi, että poistun. Näkemiin, herra Alhoranta. (Menee vasemmalle.)
ROUVA VUORENPÄÄ (epävarma ja vavahteleva). Antakaa anteeksi — herra Alhoranta — että — että vaivasin teitä — tänne. — Ettekö suvaitse istua? (Svante Alhoranta kumartaa, jää seisomaan. Rouva Vuorenpää neuvottomana.) Älkää pahastuko, jos minä — (Istuutuu.) — En ole voinut oikein hyvin — viime aikoina —. (Äänettömyys.)
SVANTE ALHORANTA. Otaksuin, että teillä olisi minulle sangen tärkeätä sanottavaa — sentähden noudatin kutsuanne, vaikka aikani onkin nykyään kovin tiukalla.
ROUVA VUORENPÄÄ (hiljaa, vaikeasti). Minulle on kerrottu, että te olette saanut aikaan tämän mieltenkuohun — meidän tehtaillamme —
SVANTE ALHORANTA. Olot — en minä.
ROUVA VUORENPÄÄ. Te olette kuitenkin ohjannut tapausten kulkua — kiirehtinyt sitä —?
SVANTE ALHORANTA. Voimieni mukaan.
ROUVA VUORENPÄÄ (katsoo Alhorantaan.) Mistä syystä?
SVANTE ALHORANTA. Vakaumuksesta.