VELLAMO. Minkä sitten?
AHTI. Että sinä olet narri! Sinä, äitisi ja tuo hupsu kaivonkatsoja! Narreja kaikki! — Muut tekevät teille kultaa! Te saatte monta kymmentä tuhatta vuotuisia tuloja, joista teillä ei ole muuta vaivaa kuin nimen kirjoittaminen rahoja nostaessa — mutta —
VELLAMO. Niin — me olemme narreja!
AHTI (kohottaa ääntään). — Mutta se on teidän mielestänne epämukavaa — menettämisestä on liian paljon vaivaa — tuloja pitää vähentää, heittää hukkaan — tuolle päättömälle laumalle —
VELLAMO. Ei vähentää! Kaikesta on päästävä!
AHTI (hämmästyy). Mitä? — Mitä sinä ajattelet?
VELLAMO. Älä kysele minulta! En minä osaa nyt vastata. — (Pyyhkii otsaansa.) Minä kyllä selitän sitten myöhemmin! On tapahtunut niin paljon —
AHTI. Minä en tahdo tietää mitään sinun tapahtumistasi. Ne eivät
ole minkään arvoisia. Mutta sinun omaisuutesi on jonkun arvoinen! —
Hovineuvos mainitsi, että sinulla on jonkunlaisia aikeita sen suhteen.
Mihin aiot sen panna?
VELLAMO. Oh, en tiedä vielä! —
AHTI. Aiotko jättää sen tehtaaseen?