Aliina. Viides kai se on nyt vastuksilla.
Kalle. Jaa, jaa! Neljä vuotta me olemme syöneet samasta kupista, eikä kärjellistä sanaa ole sinä aikana vaihdettu.
Aliina. Ei kuuna kulloinkaan! Me sopisimmekin hyvin yhdessä, vaikka sata vuotta.
Kalle. Niin kai tekisimmekin. Mikä tuota sopua mahtais sormin kouria tuokemmaksikaan, sano. Minä tässä vähän hengessäni herittelen, että ei suinkaan meitinkään, toisen paremmin kun toisenkaan parane kaukoa kurottelemisesta. Kotovarsan suuhun ei tarvitse kurkistella, sanotaan. Taitaa olla parasta, että teemme kahdesta kämmenestä neljä ja rupeamme samaan ahjoon puhaltamaan.
Aliina. Ruvetaan vaan minun puolestani. Vähätpä siitä turhasta valinnastakaan hyötyä lähtee. Harvoin vaatelias kerjäläinen rikastuu.
Kalle. Eikäpä nuot olot Innalassakaan juuri parantua taida, jos tuo kirpun nylkijä Mikko täällä isännöimään rupeaa.
Aliina. Mitäpäs nuot paranisivatkaan.
Kalle. No niin! No ei se kauppa sitten korjuusta parane, sano. (Kopistaa piippuaan saappaansa korkoon.) Mahtuu kai sinne provastin pakinoille huomisaamuna muitakin asiallisia ei ainoastaan — (Kuuluu laulua.) Taitaa tulla runtulaisia tänne mallassaunalle, koska ääniä kuuluu. Ei olla niinä miehinäkään ollenkaan. Kahden kauppa ja kolmannelle korvapuusti.
Aliina. Mitä me niistä! Itse me asiamme tiedämme. Tule tänne lähemmäksi istumaan niin saat kahvia hyvän kerman kanssa, jahka vaan Aina tulee.
Kalle (siirtyy hitaasti). Ainahan tuota ehtii etempääkin.