GARP (Heikosti.) Emme me peräänny —
AHLSTRAND (Kavalasti.) Mestari Garp! Te olette ollut minun työtoverini jo 30 vuotta. Ja mikä vielä enemmän, minun ystäväni. Menkää nyt tehtaalle ja ilmoittakaa, että minä en voi suostua teidän vaatimuksiinne. Minä en voi. Sanokaa se! — Tämän jälkeen minulla ei ole muuta tekemistä teidän kanssanne. Ja te Alfred, tyytykää kohtaloonne! Te olette kuullut viimmeisen sanani.
SIGRID. Isä, rakas isä!
AHLSTRAND. Ei sanaakaan, lapseni! Valitse vanhempiesi ja sulhasesi välillä — sen olen jo sanonut.
SIGRID (Neuvottomana.) Hyvä Jumala! (Vaipuu tuolille.)
GARP. Herra patruuni! Tämä on liian kova kokemus noin nuorille ihmisille. Se on — minun syyni, eikä hänen, Alfredin. Minä olen koko miehuuteni ajan elänyt aatteessani vaan järjellisesti, ottamatta ollenkaan lukuun sydäntä — sitä olen halveksinut — hän on ollut sydän — hänellä on äitivainajansa luonne — minä olen toista maata, kuin ne molemmat — minä ehkä olen yksipuolinen — minä — poikani Alfred — (Antaa Alfredille kätensä.) Alfred — poikani!
ALFRED. Isäni!
AHLSTRAND. Kas noin — kas noin (Hätäillen.) Mamma ja te lapset, poistukaa hetkeksi tuonne sivuhuoneesen! Kas niin. Menkää! — No, no! Ei mitään erityistä. Me ratkaisemme tämän asian mestari Garpin kanssa. Me kaksi näitä ymmärrämme. Pitäkää hetkisen seuraa toisillenne! (Rouva, Sigrid ja Alfred menevät.) Istukaa, Garp! Puhelkaamme asiasta rauhallisesti! Tässä on kysymys vaan afääristä. Ratkaiskaamme se siis kuten afäärikysymys! Tyyneesti ja rauhallisesti. Koko jutun ratkaisu riippuu siitä, että te uskotte mitä minä tulen sanomaan.
GARP. Ja myöskin siitä, että te uskotte mitä minä sanon. Meidän vaatimuksemme —
AHLSTRAND. Niinpä niin, tietysti. Ainahan minä olen teihin luottanut. Etupäässä teihin. — No niin! Nyt on kysymys kohdistettava yksinomaan ja ainoastaan tähän uuteen, suureen tilaukseen. Sen onnellinen täyttäminen tulee vakaannuttamaan tehtaani tulevaisuuden. Mutta kaikki on laskettu nykyisten palkkasuhteitten mukaan. Tilaus-sitoumus tulee kestämään parisen vuotta ja —