GARP. Minäkö eroaisin tehtaasta? Erotettaisiin! Minä, joka olen elinaikani tehnyt työtä voimieni takaa tehtaan eduksi. Tässäkö on sitten kaiken loppu? Tässäkö se päämäärä, johon olen pyrkinyt?
AHLSTRAND. Teidän hyviä palveluksianne tehtaan eduksi en tule unohtamaan. Siitä voitte olla varma. Siinähän on kauniisti saavutettu päämäärä.
GARP (tuijottaen eteensä.) Minun päämääräni oli toinen, kaukaisempi. Minä tahdoin tehtaan hyvillä asioilla saavuttaa työväelle mitä mahdollisimpia, hyviä etuja. Mutta nyt on — kaikki rauennut.
ÄÄNIÄ. Mestari Garp! Mestari Garp!
GARP (Vavahtaa.) Herra patruuni! Te ymmärrätte — te kyllä käsitätte, te — oh! en tiedä mitä sanoisin — minä pyydän — te voitte kyllä, jos tahdotte — suostukaa edes osalliseen korotukseen — suostukaa — ottakaa minun palkkani —
AHLSTRAND. No, no ukko — tehän houritte!
GARP (Koleasti.) Sitten — sitten — Jumalan nimeen! Minä liityn noihin uhalla kaiken — taistelen ja sorrun heidän kanssaan — minä —
AHLSTRAND. Mestari Garp! Jo on aika lopettaa! Jos vielä uskallatte kiihottaa ainoatakaan miestä, ilmoitan heille heti teidän erottamisenne ja samalla sen horjumattoman päätökseni, että jokainoa, joka uskaltaa teihin liittyä, on armotta menettänyt paikkansa tehtaassa nyt ja vastaisuudessa. Ne taas, jotka eivät sitä tee, tulen palkitsemaan monenkertaisesti. Olkaa varma, että suurin osa heistä on liian suuria raukkoja, tai sanokaamme liian viisaita, kannattaakseen teitä. Ja muistakaa — minä sanon sen teille viho viimmeisen kerran, koko jutussa te ette voi tehdä muuta, kuin kaksi asiaa, joko rakentaa, tai sortaa lastemme onnen. Muistakaa, se on ainoa, mitä te voitte! Siis — olkaa viisas!
GARP (Ankaran taistelun jälkeen.) Minä olen vanha mies — olen jo aikani elänyt — minä voin poistua — poistua Alfred-poikani eduksi. Kyllähän se tuntuu vähän katkeralta noin yhtäkkiä uhrata vuosikausien toivon ja vakuutuksensa ja — kunniansa. Mutta minä olen vanha mies, niinkuin sanoin. Ehkä minä en niitä sellaisia tarvitsekaan.
Ja lapset — rakastakoot ja tulkoot onnellisiksi! Jumala suokoon, ettei heidän tulevaisuuttansa koskaan himmentäisi se kallis hinta, jolla ovat sen saavuttaneet (Sortuneena.) Minä luovun vaatimuksistani. Ja ne — ne toiset luopuvat myöskin — kun kerran minä — kun kerran mestari Garp on peräytynyt (Heltyneenä.) Nyt lähden minä täältä petturina ja konnana — siirryn johonkin loukkoon, jossa ei kukaan voi sylkeä minua silmille ja sanoa, että minä — (Itkemäisillään, mutta pakoittaa itseään.) Sen totuuden minä kuitenkin vielä sanon teille, patruuni, että työväen tila on parannettava. Ja kerran se on tehtäväkin. Tehkää tekin se puolestanne, niin pian kuin — voitte. Siinä teette ainoastaan velvollisuutenne ihmisenä. — Ja nyt — mestari Garpia ei enään ole olemassa (Aikoo mennä.)