ERKKI KOLJAS. Vaiti! Sinä käytät liian rohkeata suuta. — Oletko unohtanut, että minä olen sinun isäsi!
PENTTI (nousee hermostuneesti). Siinä se nyt tuli! Tuli taas kaikessa ankarassa voimassaan: "oletko unohtanut, että minä olen sinun isäsi?" Usein — hyvin usein olette tehnyt saman kysymyksen. Aina silloin, kun olette tahtonut pakottaa minuun sokeata kuuliaisuutta. Aina silloin on tuo mahtisana kaikunut. Mutta silloin, kun olette tehnyt minulle hyvin — jos sellaista joskus on sattunut — ette ole sanonut tekevänne sitä sentähden, että olette minun isäni, vaan sentähden, että minä olen teidän poikanne. Kaikessa olen minä ollut olemassa teitä varten. Te ette milloinkaan minua varten. Milloinkaan minä en ole saanut sanoa teille: oletteko unohtanut, että minä olen teidän poikanne — teidän velvollisuutenne minua kohtaan on niin ja niin. — Mitä vielä! Sellaisesta te ette ole välittänyt. Sentähden minäkään en välitä siitä, että olette minun isäni.
ERKKI KOLJAS (nousee). Katso eteesi ajoissa! Ellet sinä käytöstäsi lopeta hyvällä ja heti, niin saat nähdä, että minulla on kyllin keinoja pakottaakseni sinut taipumaan. —
PENTTI (hurjasti). Se on oikein! Se sopii teille! — Pakkoa pakon perästä! Ja yhä uudestaan pakkoa. Käyttäkää sitä! Käyttäkää heti! Pankaa koko voimanne liikkeelle! Sitä nopeammin sitten päästään tästä kaikesta. — (Syvästi). Totta puhuen — minuakin on jo alkanut väsyttää. — (Kiivaasti). Tehkää jotakin! Antakaa sysäys vielä! Antakaa minulle viimeinen päästö!
Liikkuu kiivaasti,
ERKKI KOLJAS. Jos todellakin olet väsynyt nykyiseen elämääsi, niin eikö sinussa ole sitten sen verran miestä, että voit päästä siitä?
PENTTI (naurahtaa katkerasti). Hm! — Eipä oikein.
ERKKI KOLJAS. Siitä on päästävä — jos hitukaan sinussa on enään tarmoa jälellä. — Jätä heti seuramiehesi ja matkusta vielä tänä iltana Ylimaahan!
PENTTI. Minne?
ERKKI KOLJAS. Ylimaahan noutamaan emäntääsi. Emma odottaa sinua.