PENTTI (naurahtaa). Vai odottaa! (Kiivaasti). Minun tieni ei ikinä enään käy sinne päin!
ERKKI KOLJAS (ankarasti). Sitten se ei käy enään muuannekaan! Sitten se saa loppua tähän! Tähän täytyy loppua sinun hullut aikeesi.
PENTTI. Aikeeni?
ERKKI KOLJAS. Aikeesi hajoittaa mailmalle omaisuutesi. Etkö sinä ymmärrä, että itseesi se kosto sattuu?
PENTTI. Silloin sattuu se oikeaan paikkaan. Ihan oikeaan.
ERKKI KOLJAS. Mutta se ulottuu myöskin muihin.
PENTTI. Muihin? — Teihin — tarkotatte.
ERKKI KOLJAS. Vielä enemmän omiin jälkeisiisi.
PENTTI. Minun jälkeisiini? (nauraa). Kuulkaas isä-vaari! (Pidätetyllä äänellä). Silloin kun minä sain tietää, että te olitte hävittänyt Koljaan tulevan perillisen, päätin minä — (kohottaa ääntään) hävittää Koljaan perinnön. Mitä tehdään nyt enään perinnöllä, kun ei ole perillistäkään. — Ja mitä taas meihin tulee, niin me molemmat, minun mielestäni, voimme nyt "kaatua kantojen juurille".
ERKKI KOLJAS. Mitä sinä sillä tarkotat?