EEVI. Kuule Pentti! Isän pitää saada tietää heti paikalla kaikki.
PENTTI. Luuletko, että siitä olisi apua?
EEVI. Sitä en tiedä. Mutta ei se ainakaan voi millään tavalla vahingoittaa.
PENTTI. Enpä välitä puhua mitään. (Nousee). Parasta, että rupean vaan valmistamaan lähtöäni.
EEVI. Ensin Aina! — Sitten vasta sinä! (Istuu ajatuksissaan).
Odotahan —!
PENTTI. Onko täti Ainan luona?
EEVI. On.
PENTTI. Pitäisi mennä hänen luokseen. Mutta — mitä minä hänelle sanon?
En voi valhetella — ja hän voisi heti aavistaa —
EEVI. Minä luulen, että sinä voit vaatia isältä osuutesi äitivainajan perinnöstä ja —
PENTTI. Äitivainajan?! Sanoitpa sanan! — Kiitos Eevi! Sen voinkin tehdä. — Hätäkös meidän sitten!