ROUVA AIROLA. Vai niin —.
ERKKI KOLJAS. Nyt, kun nämä ikävyydet ovat täällä tapahtuneet, niin — eihän niitä saa tekemättömiksi ja —
ROUVA AIROLA. Eipä taida.
ERKKI KOLJAS. Senpä tähden onkin otettava asiat sellaisina kuin ovat.
On vain ajateltava miten ne parhaiten voitaisiin järjestää.
ROUVA AIROLA. Järjestää?
ERKKI KOLJAS. Ei luonnollisesti olisi meille kenellekään siellä Koljaalla varsin mieluista — mutta erittäinkin epämieluista olisi tietysti nuorelle emännälle, jos näin läheisinä naapureina yhä edelleenkin asuisi henkilöitä, joiden kanssa on ollut sellaisia ikäviä suhteita.
ROUVA AIROLA. Niinkö?
ERKKI KOLJAS. Niin. Luonnollisesti se olisi siten — siltä puolelta.
ROUVA AIROLA (nousee kiivaasti, mutta puhuu hillityllä äänellä). Ja sinä uskallat —! Uskallat vielä minun oman kattoni alle tulla solvaamaan sekä minua että tytärtäni.
EEVI (nopeasti rouva Airolan luo). Täti! Herran tähden — Aina voi herätä!