EEVA-KAISA
Anna kulta! Sinähän peloitat minua! Mikä sinun on?
JANNE (pyyhkii tuskastuneesti otsaansa)
Älä välitä, äiti! Annassa on vielä pikku-tyttöä. On usein sanonut, että häntä itkettää, kun äiti muuttaa sinne uudelle puolelle. Mutta ajattele nyt, Anna! Eihän tässä Amerikan matkasta ole kysymys. Ei rapakolle asti?
ANNA (nousee ja pakoittautuu rauhalliseksi)
Anna anteeksi, äiti! Minusta vain — tuntui yhtäkkiä niin hyvältä, että rupesi itkettämään. Älä ole pahoillasi, äiti! Ethän, rakas äiti? Olen aina sinun kiltti ja hyvä Annasi. (Suutelee äitiä otsalle.) Ja nyt menen kuistille vähän vilpaantumaan. (Katsoo ovella taakseen.) Ja — jutelkaa te jotakin hauskaa sillä aikaa! Puhele, Janne, äidille huvittavia asioita minun poissaollessani! (Menee ulos oikealle.)
JANNE
No, kyllä minä puhelen kuin kaupparatsu. Ja jos se ei auta, niin rupean tanssimaan ristitikkua.
EEVA-KAISA (on katsellut Annaa koko ajan)
Miksi Annalla oli niin outo ilme kasvoillaan? Huomasitko? (Työntää laatikon kiini.) Mikä ihme tyttöön on mennyt?