JANNE
Sinäpä sen sanoit! Kas — sitä en ole tullut ennen ajatelleeksi.
Tosiaankin! Isä ei koskaan hymyile.
EEVA-KAISA
En minä usko, että me vanhat ihmiset enää opimme mitään uusia asioita — vaikka kyllähän isä sanoo, että meidän pitäisi vielä vähän juoksahtaa ajan perässä — ja yritellä ymmärtää tätä nousevaakin polvea.
JANNE
Onko isä siitä puhunut äidille oikein vakavissaan?
EEVA-KAISA
On — oikein tosissaan. Mutta minä vain en ymmärrä, millä tavoin tämä
Annan asia —
ANNA
Älä nyt ajattele sitä! Älä päästä päähäsikään mitään ikävää minusta! Näethän, että minäkin olen iloinen! Minä olen niin iloinen, että, että — (polvistuu äidin viereen ja painaa itkien päänsä äidin helmaan.)