ROOPE (on tullut näyttämölle alakuloisena, pää painuneena. Hän on jalkaraudoissa, vanginvaatteissa ja kantaa myttyään. Menee Kaisan luo, tervehtii häntä ja istuu hänen viereensä. Rupeavat molemmat itkemään).
VIRVELI (vanginkuljettajalle). Pernaleen helläluonteinen miehekseen sekin, tuo Roope. Itkis häntä saakeli, kun kerran on itsensä tuohon tilaan laittanut. — Tahtookos Vinnari vähän sydämmen lämmitystä? Kun on aikaa, niin ryypätään pikkusen.
VINNARI. Takka, takka!
VIRVELI. Kas nyt tuota, kun itkevät molemmat. Pernaleen ämmä kun siihen jäikin häntä poruttamaan.
VINNARI. Se on ollut niin synkällä mielellä, se Roope, siitä asti kun tuomio julistettiin, ettei ole syönytkään. On istunut vaan kun mykkä, pää käsien välissä. Houruksi olen pelännyt hänen tulevan. — Onkos Virvelillä yhtään navetan takaisia saatavilla?
VIRVELI. Taitaa vähän olla puruja massin pohjalla.
(Pistävät tupakkaa suuhun ja jatkavat keskustelua.)
KAISA. Oletkos saanut mitään tietoja Purimosta?
ROOPE. En juuri ole niistä välittänytkään.
KAISA. Etkö ole välittänyt? Olisitko voinut unohtaa kotitalosi?