GRÖN. Ei, Hilma! — Älä syytä minua tällä hetkellä. Jos minä en koskaan ennen olekaan sinua rakastanut, niin nyt minä sen teen. Tällä hetkellä minä rakastan sinua, minä tunnen sen, rakastan niin totta kun —
HILMA. Lopettakaa!
GRÖN. Sinä et ole koskaan minua ymmärtänyt, etkä koskaan tahtonut minua ymmärtää. Enkö minä rakastaisi sinua, lapseni äitiä?
HILMA. Älkää puhuko minun lapsestani. Se ei koskaan saa tietääkään, että sillä on konna isänä.
GRÖN. No hyvä! Tallaa vaan jalkojesi alle minun tunteitani. Tee se, mutta kärsi myöskin seuraukset. Koska sinä et usko minun rakkauttani, etkä taivu minun rukouksistani, niin kuulehan sitten tehokkaampia syitä. Minun asiani ovat joutuneet rappiolle ja minä olen perikadossa jos en saa niitä korjatuiksi. Ymmärrätkö — perikadossa! — Jos sen ymmärrät, niin ymmärrät myös, että minä olen pakoitettu käyttämään kaikkia keinoja saadakseni ne asemilleen taas. Ja minä käytänkin niitä. Ole varma siitä! Minä taistelen äärimmäisyyksiin saakka päämääräni saavuttamiseksi. Ja jos sinä edes osaksikaan aavistaisit, mitä kaikkea minun kaltaiseni mies voi, kun hän puolustaa omia elinehtojaan, niin et sinä noin uhalla asettuisi minua vastaan. (Roope ja Kaisa tulevat ulkoa.) — Minä sanon sinulle viimmeisen kerran: peruuta päätöksesi! Anna vihkiä itsesi! Jos et sitä tee, niin täytyy minun poistaa sinut tieltäni. — Sinun jälkeesi perii lapsesi sinut ja minä perin lapseni.
HILMA. Te olette hullu!
GRÖN. Minä saatoin Roopen varkaaksi, minä voin saattaa sinutkin — itsemurhaajaksi.
HILMA. Uskaltaisitteko —?
GRÖN. Olenhan sanonut, että minun täytyy uskaltaa vaikka mitä.
HILMA. Minä en ymmärrä teitä, enkä pelkää uhkauksianne.