ROOPE. Hilman sukulaisena syytän minä rustmestaria holhous-toimensa väärin käyttämisestä. Niin, herra Krööni! Minä syytän teitä varkaudesta. Minä tahdon koettaa onko oikeus teille yhtä armelias, kun se oli minulle ankara. — Herra vallesmanni! Te olette ennenkin muistanut velvollisuutenne, ehk'ette nytkään sitä unhota.
GRÖN. Tällainen syytös? Kunnian loukkaus — raaimmassa muodossa!
ROOPE. Säästäkää tuonnemmaksi nästinokkaisuutenne! Nyt ei ole siihen
aikaa. — (Kuuluu ääniä viereisestä huoneesta.) — Kuuletteko?
Tiedättekö mitä väkeä tuolla on? Ne ovat teidän häävieraitanne.
Tahdotteko, että minä kaikkien heidän kuullensa uudistan kanteeni?
HILMA (on juossut ovelle). Hyvät vieraat! Olkaa niin hyvät ja odottakaa pari minuuttia! (Menee rustmestarin luo.) Jos heti paikalla lähdette Purimosta ja eroatte holhoja-toimestanne, ettekä koskaan enää palaa meille, niin menkää — syyttömänä. (Kuiskaa.) Joku on äidiltä pyytänyt anteeksi antoa — isälle.
ROOPE. Olkoon niin, koska Hilma tahtoo. Rustmestari menköön vapaana syytöksestä, mutta ei syyllisyydestä. Se seuratkoon teitä kaikkialla, joka paikassa. Se olkoon takeena, että täytätte Hilman toiveet.
YLIOPPILAS. Kummallista! Minä en ymmärrä teidän —
HILMA. Älkää kysykö syitä! Minä pelkään, että ne kadottaisivat arvonsa, jos ne paljastaisin.
NIMISMIES (Grönille). Taitaa olla parasta, että alistut ja suostut kohtaloosi.
GRÖN. Kohtalooni! (Katsoo Hilmaan. Astuu askelen häntä kohti ja aikoo puhua.)
ÄÄNIÄ ULKONA. Morsian ulos! Morsian ulos!