ROOPE (alkaa suuttia keinun relsiä). Tänä iltana sitä lautaa hypätään ja keinutaan, että silmiä siintää. — Tulevaksi pääsiäiseksi pitää tehdä sellainen kelakeinu, oikein jykevä ja korkea. Tämä nyt onkin ihan lasten tekoa, koko sohlo. — Kuule Kalle! Heitä jo hiiteen tuo hakotyösi! Sinä olet oikea hituri tänä päivänä.
KALLE. Kyllähän — (Miina tulee hakemaan hakoja) — kun tässä pitääkin olla tarhapiikana ja kaikkena. (Hakkaa kaikin voimin.)
ROOPE. No johan sulla onkin viimeinen ruoto tukilla… Jos menisit sieltä pirtin alta tuomaan sen hypinlaudan.
MIINA. Kun auttoi yhtä ainoata saavia… Kas mun tätä nyt!
Kannattaakin…!
KALLE. Yhtä ainoata — aina kerrallaan.
MIINA. Ovatko nämätkin nyt navettahakoja? Aivan silppua kaikki tyyni.
KALLE (potkaisee tukin kumoon). Vie pirtin lattialle sitten, jos ei navettaan kelpaa! (Menee tuimasti pois.)
ROOPE. Hahaha! Mikäs poikaa riivasi? Taisi suuttua … (pudottaa vasaran, aikoo tulla sitä ottamaan.)
MIINA (heittää hakosylyksensä). Kyllä minä kurotan. Tuoss' on!
ROOPE. Anna samalla joku kapula … mun suutteeni ei näy riittävän … anna se vaan! Tehdään paremmaksi toisten, kun on enemmän aikaa. (Veistelee kapulaa, jonka Miina on antanut.) Taisi suuttua, kun moitin hitaisuudesta.