HILMA. Varastanut? Varastanut! Roopeko? Herra Jumala! Minä olen varmaan sekaisin. Muorikulta, sanokaa, että olen sekaisin.
KAISA. Ole nyt levollinen, lapseni! Tietysti Roope on viaton, vaikka tuo paholainen kuinka tahtoisi häntä syytteesen.
HILMA. Mitä hän olisi varastanut sitten? Mitä? Sanokaa!
KAISA. No, sen hevoshyväkkään, jolla hänen sanotaan menneen lauantaiyönä.
HILMA. Tämäkö vielä piti tuleman onnettomuutemme lisäksi.
KAISA. Älä nyt, hyvä lapsi! Kadotathan järkesikin kun tuolla tavalla suret. Jahka Roope vaan tulee kotia, niin muuttuu kaikki hyväksi. Hoh, hoh! Hilma rukka! Kyllä sinun tilasi on katkera. Etkö tietänyt tästä ennen.
HILMA (katsoo häneen, purskahtaa itkemään ja putoaa hänen pankkonsa viereen). En tietänyt. Epäilin kyllä, mutta en uskonut. Armahtakaa minua onnetonta!
KAISA (silittelee Hilman päätä). Lapsi kulta, älä itke. Ei se itkusta parane.
HILMA. Älkää tuomitko minua, muori! Älkää tehkö sitä!
KAISA. Kuka nyt puhuu tuomiosta! — "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!" sanoo Herra.