KELA: Mutta mikäs hän sitten on? Ja mitäs merkitsee se sormus, minkä Ilmola on antanut Marille kihlasormuksena?
MARI (Tuskaisesti): Elä lörpöttele! Eihän se ole mikään kihlasormus; vaan se on minun oma sormukseni.
KELA: Mutta mikäs se sormus on sitte, jonka olit näyttänyt Saraston Sannalle ja kehunut herra Ilmolan kihlasormukseksi?
PUHEENJOHTAJA (Äreästi): Suunne kiinni! Eihän tämä asia selviä koskaan semmoisella välttämisellä. Eikä Ilmolan ja Marin väliset asiat koske ensinkään tähän asiaan. Ei siis ne estä todistajaksi pääsemistä tähän.
KELA: Mutta mitäs tekee sukulaisuus? Koska Mari Mahlas on kantaja Vinkan vaimon sisarentytär, niin on hän senvuoksi kumminkin estetty pääsemästä todistamaan kantajan hyväksi.
PUHEENJOHTAJA: Mistä sen tiedätte?
KELA: Vai mistä — enhän lienekään niin tynnyrissä kasvatettu, etten tuota tietäisi. Tiedänpä kyllä sen, että laki kieltää kolmanteen polveen asti pääsemästä valalle sukulaisuuden vuoksi. — Eikä tuo Mari ole kun toisessa polvessa kantajan vaimon kanssa, joten on se varmaan jäävi.
VINKKA: Mutta sehän on minun vaimoni sukua, eikä minun.
KELA: Vaimohan on sama kuin mieskin; etkös muista, että pappikin sanoi vihkimäsanoissaan sinun olevan yksi liha ja veri vaimosi kanssa.
PUHEENJOHTAJA: Niinpä kyllä. Menkää vain ulos te Maria, laki ei myönnä teitä todistajaksi tässä asiassa.