ILMOLA: Minä en — paha kyllä — tiennyt hänen sukulais-suhdettaan, sillä tieteni en olisi häntä tänne tuonutkaan. Mutta onhan meillä vielä tässä toinenkin todistaja — Hutja, astuppa sinä nyt esille. (Hutja lähestyy oikeutta ja on hyvin kummallisen näköinen ikäänkuin olisi jo hataralla päällä.)
PUHEENJOHTAJA: Kuinka sitte on tämän laita? Mitä sanotaan tästä?
KELA: Jäävi on sekin, senvuoksi, että on vähän löylynlyömä.
PUHEENJOHTAJA: Mitenkä löylyn lyömä? Onko hän puuttuvainen?
KELA: Ompa vain. Mutta menköön hän silti valalle, jos kelpaa oikeudelle.
PUHEENJOHTAJA: No, tuleeko todistaja valalle?
HUTJA: Mitä siinä valalla tehdään, kun minä puhun totuuden ilman sitäkin.
PUHEENJOHTAJA: Miksi et sitte valalle tule?
HUTJA: Vai valalle... Kun minä olen lukenut sen kiellon, että ei sinun pidä turhaan lausuman Herras Jumalas nimeä, niin en tee sitä. Mutta muuten puhun asian niinkuin se on; en tee väärää todistusta lähimmäistäni vastaan. Ei siitä mitään tule... eikä sitä anna tehdä minun Jumalanikaan.
PUHEENJOHTAJA: So-soh! Elähän nyt niin pahasti pauhaa. Oletko sinä saanut viinaa, kun tuolla tavalla pauhaat?